maanantai 16. joulukuuta 2013

Uuden polun alku :)


Olen valmistunut nyt Kristallihoitajaksi ja perustanut oman yrityksen jonka nimi on SolarStone :) Viime viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa esittelemään palvelujani tuolla Solertian tiloissa järjestetyillä Joulumarkkinoilla. Ja voi, että miten hauskaa meillä oli markkinavieraiden kanssa kivien energioihin tutustuessa. Olin valinnut seitsemän eri kivieä pieniin puisiin laatikoihin ja valmistanut niihin sopivat energiatekstit valmiiksi markkinavieraiden luettavaksi. Tarkoitus oli, että markinavieras kertoisi minulle mikä kivi hänen huomionsa erityisesti sinä päivänä kiinnittäisi ja annoin sitten tuon energiaviestin heille luettavaksi. Olin ihan täysin ihastuksissani kun kuuntelin heidän kommenttejaan toinen toisensa perään: " Hmmm... pitääpä hyvin paikkansa", voi ette usko miten iloinen olin ja nautin täysin rinnoin siitä, että sain kertoa ihmisille kivistä ja niiden energioista. Esittelymoniste palveluistani lähti jokaisen mukaan kivi esittelyn jälkeen!

Kaikista ihaninta oli kun pöytäni ääreen tuli äiti jolla oli kolme vuotias poika mukanaan ja poika ei epäröinyt hetkeäkään osoittaessaan Ametistia kiviä valittaessa. Sanoinkin äidille, että tämä oli täysin osuva valinta pojalta, koska hän elää vielä niin puhtaiden energioiden parissa, kivihän edustaa kuitenkin vahvasti puhdasta viisautta ja mitä muutakaan se voisi olla 3-vuotiaalla kuin puhtaasti sydämestään toimimista :) Aivan ihana päivä!

Voisin kertoa myös jo ensimmäisistä asiakashoidoista ja miten ne ovat yllättäneet myös minut itseni. Kivet ovat valikoituneet juuri oikein asiakkailleni ja he ovat saaneet hyvää tietoa itsestään ja omista energioistaan kivien viisauden kautta. Miten nautinkaan tästä työstä, isolla sydämellä ja rakkaudella :) Kiitos mahdottoman paljon kaikille osapuolille jotka ovat minulle tämän uuden polun mahdollistaneet!!

Tällä viikolla on vielä yksi aika vapaana torstai illalle 18-19 ja sen jälkeen minäkin rauhoitun Jouluun ja sen tuomaan lepohetkeen. Ensi vuonna puhaltelee uudet tuulet ja en malta odottaa mitä kaikkea ihanaa se tuokaan mukanaan. Joten Hyviä jouluja jo teille kaikille jo näin hieman etukäteen ja kaikkea ihanaa myös teidän elämäänne ensi vuodelle. Nauttikaa Joulun rauhasta ja antakaa itsellenne oikeutetusti lepohetkiä arkisten kiireiden jälkeen :)

Kiitos kaikille valtavasti tästä vuodesta ja kaikkea hyvää teille ensi vuodelle!!
(palaan asiaan firmani nettisivujen valmistuttua)