Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chakrat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chakrat. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. heinäkuuta 2013

Kehon energiakeskukset - Chakrat

Vaihtoehtoisen lääketieteen mukaan ihmiskeho koostuu meridiaaneista, energiakanavista joita pitkin elämänenergia sekä veri kulkeutuu ihmisen kehossa eteenpäin. Silloin kun nämä meridiaanikanavat ristiävät kehossa ne muodostavat kehoon tietynlaisia energiakeskuksia, joita kutsutaan chakroiksi. Silloin kun elämänenergia ja veri joka kuljettaa tätä energiaa, pääsee kulkemaan vapaasti elimistössämme, voimme tuntea olevamme hyvin energinen, eloisa ja iloinen. Toisin sanoen voisi sanoa, että olemme täynnä energiaa eikä huolet paina mieltämme. Sen sijaan silloin kun annamme arkisille huolille ja elinympäristömme vaatimuksille vallan, elämänenergian kulku kehossamme saattaa tukkeutua ja energia seisahtuu. Energian pysähtyminen kehossamme tai jossain kehon energiakeskuksessa aiheuttaa usein ajanmyötä erilaisia kolotuksia ja kipuja kehoomme. Pitkään jatkuneena tällainen energiatukkeuma saattaa aiheuttaa jopa fyysisiä sairauksia kehoomme. 

Olen ottanut alla olevan kuvan ohjenuorakseni kivillä hoitamiseen. Tulette huomaamaan kuitenkin tutkiessanne chakrajärjestelmiä enemmän, että eri tahot ovat määritelleet chakrat hieman eri tavalla, mutta koska kivillä parantamissa käytössä on järjestelmällisesti ollut tämä alla oleva järjestys niin tulen nojaamaan tähän järjestelmään kaikissa kirjoituksissani. (kuvaa klikkaamalla saat sen hitusen isommaksi)


Perinteisen chakrajärjestelmän mukaan kuvataan monesti vain kehomme seitsemän yleisintä energiakeskusta;juurichakra, sakraalichakra, solar plexus, sydänchakra, kurkkuchakra, kolmassilmä sekä kruunuchakra. Tämä saattaa johtua monesti siitä, että nämä seitsemän peruschakraa tukevat ihmisen kehittymistä lapsesta vanhuuteen ja niitä hoitamalla voimme tukea normaalia kasvukehitystä. Kuitenkin nyt, tämän uuden ajan kynnykellä, kun olemme valmistautumassa vastaanottamaan valokehomme fyysiseen kehoomme, meidän tulee huomioida myös muut korkeammaan energian chakrakeskukset kehossamme; maatähti, alempi sydänchakra, korkeampi sydänchakra, elämänenergian chakra, menneiden elämien chakrat, somachakra, sekä kausaali-, sielunportti ja tähtiporttichakrat. Tällä tavalla kokonaisvaltaisesti kehoamme hoitaen voimme saada takaisin oman voimatasapainomme, jolloin voimme tuntea kulkevamme joka hetki varmoin askelin eteenpäin. Maapallon uudelleen rakentamisessa sekä uudenlaisen tietoisuuden rakentamisessa tulemme tarvitsemaan kaiken voimamme ja nyt meillä on enemmän kuin koskaan erilaisia apujoukkoja vierellämme työskentelemässä tämän yhteisen tavoitteen eteen. 

Sivustoni oikeassa reunassa olen jo aloittanut rakentamaan tietopakettia laajemmasta chakrajärjestelmästämme ja parantavista kivistä joita voit käyttää chakrojen hoitoon. Lue kuitenkin ensin osio Hoitoetiikka, koska kivillä hoitaessa on hyvä pitää mielessä muutama perusasia, jotta kivien voima ei kääntyisi itseään vastaan. Tässä vielä selitykset kaikista kuvassa olevista chakroista ylhäältä alaspäin.

Tähtiportti - Stellar Getaway Chakra

Kosminen portaali korkeampiin energioihin ja viestintuojiin. Sijaitsee ylimpänä suurinpiirtein ylöspäin kurotettujen käsien kohdalla (katso kuva). Tämän portaalin tai energiakeskuksen kautta sinulle välittyy korkeampivärähteistä puhdasta universaalia tietoa, joka toimivien alempien chakrojen kautta välittyy sinulle suoraan intuitiivisina tunteina ja ajatuksina. Se myös yhdistää sinut suoraan elämänlähteeseen, josta kaikki elämä on peräisin. Ylempien energiakeskusten kehittyessä voi olla, että saatat saada viestejä myös kuuloaistin, tuntoaistin tai näköaistin kautta. Energiatukkeumat tähtiportissa saattavat aiheuttaa jonkin asteisia harhanäkyjä tai harhaluuloja, jotka pitävät sinut tiukasti kiinni alempien säteiden energioissa ja näin ollen, korkeamman energian viestit eivät pääse perille puhtaina ja oikeanlaisina.

Sielunportti - Soul Star Chakra

Sielunportti edustaa tietynlaista valaistumista, joka monesti saavutetaan vasta kuoleman yhteydessä kun siirrymme tuonpuoleiseen ja saamme täyden ymmärryksen sieluolemuksestamme. Sielunportti toimii yhteysporttina fyysisen kehomme, egomme ja sielumme välisessä kommunikaatiossa. Sielunportissa olevat energiatukkeumat saattavat aiheuttaa sielukuvan säröytymistä, tietynlaista ylivoipaisuus tunnetta kuten "Minä tiedän kaiken" tai vääränlaiset energiat pääsevät tunkeutumaan energiakeskuksen kautta kehoosi. Sinusta saattaa tuntua, ettet oikein tiedä miksi olet olemassa tai vastakohtana saatat käyttäytyä hyvin ylimielisesti.

Kausaalichakra - Causal Chakra

Kausaalichakra sijaitsee pään takana takaraivosta noin 10 cm päässä ja toimii tietynlaisena informaation jakopisteenä. Tämän chakran kautta saamme ylemmistä energiakeskuksista puhdasta sielutietoutta alempien chakrojemme käyttöön. Tämä chakra aktioituu kuitenkin vasta sen jälkeen kun olemme saavuttaneet rauhan mieleemme ja päästäneet irti alemmista energioista kuten epäilystä, pelosta, järkeilystä, syyttämisestä, vihasta, ynm. Jotta voisimme vastaanottaa puhdasta kosmista viisautta, mielemme ei voi olla enää siinä tilassa, että se epäilisi viestiä. Toimiessaan tämä energiakeskus jakaa korkeampaa tietoitta alemmille chakroille, jotta tieto leviäsi koko kehon käyttöön. 

Kruunuchakra - Crown Chakra

Kruunuchakraa kuvastaa ehkä parhaiten sanat "puhdas viisaus". Tämä energiakeskus edustaa henkistä kommunikointia sekä laajempaa tietoisuutta. Tämä energiakeskus toimii tiedon erittelijänä. Kruunuchakran toimiessa puhtaasti osaat helposti yhdistää tietosi esillä olevaan ongelmaan, osaat erotella todellisen tiedon väärästä ja erotat selvästi materiaaliset tavoitteet henkisistä päämääristä. Kruunuchakra toimii fyysisen maailman ja henkisen maailman tasapainottavana erotellen jyvät akanoista; mikä aikomus on lähtöisin minusta itsestäni ja mikä aikomus lähtöisin ympäröivän elinympäristöni paineista ja velvotteista. Silloin kun tämä energiakeskus on tukossa, saatat yrittää kontrolloida muita ihmisiä ja käyttäytyä hieman ylimielisesti. Toisaalta voit olla myös hyvin herkkä ympäristösi vaikutuksille, jotka aiheuttavat harhakuvitelmia tai dementiaa. Epätasapaino tässä keskuksessa saatta ilmetä myös niin, että muiden on helppo määräillä sinua, etkä osaa erottaa onko kyseessä sinun tahtosi vai jonkun muun tahto. 

Ylempi otsachakra - Soma Chakra

Tämä energiakeskus edustaa henkistä identiteettiä. Tarkoittaen sitä, että olen löytänyt sieluntehtäväsi ja koet, että tämän olemuksesi kautta pystyt tuomaan julki täysin sen mistä sinussa on kyse. Tämä chakra vaatii yleensä laajempaa käsitystä siitä miksi sinä olet olemassa maanpäällä tällä hetkellä. Jos tässä energiakeskuksessa on tukkeumia saatat tuntea itsesi hieman "löysäpäiseksi", saattaa olla ettet oikein tiedä mitä sinun tulisi tehdä elämässäsi etkä oikein usko mihinkään korkeampiin energioihinkaan. Sinusta voi tuntua, että olet olosuhteiden vanki, etkä tiedä mihin kuuluisit. Nämä tukkeumat estävät sinua yhdistymästä korkeampiin energioihin ja pitävät sinut sen lisäksi irrallaan myös fyysisestä maailmasta. Parhaimmillaan tämä energiakeskus kuitenkin antaa sinulle tietouden siitä, että olet puhdas valo-olento joka on inkarnoitunut fyysiseen kehoon.

Menneen elämän chakrat - Past life Chakra

Menneenelämän chakrat sijaitsevat kummallakin puolella korviesi takana noin kolmen sormen leveyden verran korvista taaksepäin. Näihin energiakeskuksiin tallentuu jokainen muistosi kaikkien elämiesi ajoilta. Näissä energiakeskuksissa kulkee mukana myös kaikki perityt asiat, kuten suvussa kulkevat sairaudet tai vanhemmilta perityt käyttäytymismallit esim. arkuus tai aggressiivisuus. Näiden energiakeskusten ollessa tukossa sinusta saattaa tuntua, että elät menneisyydessä ja menneisyydessä taakse jättämiäsi ongelmia tuodaan yhä uudelleen eteesi. Tuntuu kuin karman opetukset jatkuisivat jatkumistaan. Tukkeumat näissä chakroissa saattavat myös edesauttaa sitä, että menneet tilanteet ja ihmiset edelleen kontrolloivat sinun elämääsi. Saatat huomata eläväsi enemmän menneisyyden muistojen parissa kuin nykyhetkessä. Näitä chakroja hoitamalla saatat päästä irti menneen elämän karmallisista siteistä sekä taakoista joita kannat vieläkin mukanasi.  

Kolmas silmä - Third Eye Chakra

Kolmas silmä edustaa intuitiota, sisäistä ääntämme sekä kykyä kuunnella korkempien energioiden johtadusta. Tämä energiakeskus edustaa laajempaa sekä syvempää näkökulmaa asioihin, niin että osaamme nähdä laajemman kuvan tilanteista joita eteemme tulee. Tukkeumat tässä keskuksessa saattavat ilmetä liian irrallisina tai villienä ajatuksina ja saatamme helposti joutua muiden ihmisten ajatusten ja käsitteiden pommittamiksi. Muiden ihmisten kontrollinhalu ja painostus saattavat helposti vaikuttaa omiin ajatuksiisi. Tukkeumat tässä chakrassa saattavat ilmetä migreeninä, henkisenä väsymyksenä, skitsofreniana, silmä ongelmina, hermostollisina oireina tai minä tahansa kehoa ja mieltä ärsyttävänä asiana elämässäsi. Parhaimmillaan tämä energiakeskus kuitenkin ohjaa sinua eteenpäin omalla sisäisellä näkemykselläsi. 

Kurkkuchakra - Throat Chakra

Kurkkuchakra liittyy kommunikaatioon ja siihen, että pystyy seisomaan sanojensa takana. Tämä energiakeskus edustaa luottamusta omiin uskomuksiin ja sanoihin joita tuo julki. Puhutaan myös tietynlaisesta tahdonvoimasta ja kyvystä puhua ääneen omaa totuuttaan. Tukkeumat tällä alueella saattavat aiheuttaa puheen epäselvyyttä, epäuskoa siihen, että oma sanoma olisi kyllin tärkeää tai epäluottamusta siihen, että tietäisi asian olevan juuri niin kuin luulee tietävänsä sen olevan. Muiden ihmisten mielipiteet saattavat myös aiheuttaa ongelmia tai jopa pelkotiloja, jolloin helposti jättää mieluummin jotain sanomatta kuin ilmaisisi oman mielipiteensä asiasta. Tukkeumat on monesti helppo huomata myös fyysisenä paineen tuntona kurkussa. 

Korkeampi Sydänchakra - Higher Heart Chakra

Tämä energiakeskus sijaitsee kurkkuchakran ja sydänchakran puolivälissä. Korkeampaa sydänchakraa kuvastaa parhaiten puhdas myötätunto. Tämä energiakeskus ei tunne myötätuntoa vain ainoastaan ihmisyyttä kohtaan vaan se edustaa pyyteetöntä myötätuntoa kaikkea elävää kohtaan. Ymmärrystä katsoa tilanteeseen myötätunnolla, oli tilanne mikä tahansa. Kykyä nähdä haavoittuvuus myös haastavia ihmisiä kohdatessamme, kykyä ymmärtää heidän oppiläksynsä maanpäällä ja kykyä jakaa heille pyyteetöntä myötätuntoa vaikka he toimivat mahdollisesti hyvin väärin jossain tietyssä tilanteessa. Jos tämä energiakeskus on tukossa, saatat tuntea riippuvuutta lähimmäisistäsi tai tunnet ettet pysty vapaasti ilmaisemaan tunteitasi. Tukkeuma saattaa aiheuttaa myös sen, että sinun on vaikeaa joko antaa tai vastaanottaa pyytentä rakkautta. Parhaimmillaan se kuitenkin ilmenee hyvin lempeänä myötätuntona muita kohtaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Sydänchakra - Heart Chakra

Sydänchakra edustaa pyyteetöntä rakkautta sekä hoivaamista ja se sijaistee keskellä rintarankaa. Tämä energiakeskus edustaa myös pyyteetöntä avunantoa ilman ehtoja, spontaania reagoimista ja toisen hädän tunnistamista. Parhaimmillaan se voi olla vain täydellistä läsnäoloa ja kehonkielellä viestittämistä toiselle, että " ,Minä olen tässä sinua varten, sinä olet täysin turvassa." Sydänchakran ollessa tukossa saatamme tuntea mustasukkaisuutta tai saatamme vastustaa muutoksia elämässämme viimeiseen asti. Pahimmillaan saatamme menettää yhteyden omiin tunteisiimme ja toimia ainoastaan materiaalisten saavutusten eteen pinnistellen. Saatamme etääntyä muista ja sulkeutua sisällemme, emmekä osaa enää antaa tai vastaanottaa rakkautta. Sydänchakraan kuuluu vahvasti hengityksemme joka edustaa meille ulkoisen maailman ja sisäisen maailman vuorovaikutusta, jos tämä vuorovaikutus ehtyy saatamme huomata erinäisiä ongelmia keuhkojemme kanssa. Parhaimmillaan tämä energia kuitenkin edustaa aitoa rakkautta elämää kohtaan, niin että koemme jokaisessa hetkessä ripauksen taikuutta

Elämänvirran chakra - Spleen Chakra

Spleen tarkoittaa pernaa ja tämä chakra on luultavasti saanut nimensä perna-mediaanin mukaan joka sijaitsee  Sydänchakran korkeudella kehomme vasemmalla puolella, käsivartemme alla. Itämaisen lääketieteen mukaan tämän energiakeskuksen kautta otamme vastaan kehoomme elämänenergiaa joka edelleen sitten jakautuu veren mukana meridiaaneja pitkin ympäri kehoa elimistömme käyttöön. Vaikka tämä energiakeskus edustaakin elämänvirtaa joka jakautuu kehoomme, se on myös paikka johon "psyykkiset vamppyyrit" parkkeeraavat imeäkseen energiaa itseensä.  Tämän energiakeskuksen tukkeumat saattavat ilmetä jatkuvana ärtymyksenä tai kiukkuna, keho käy niin sanotusti itsensä kimppuun. Tukkauma saattaa aiheuttaa myös sen, että toiset ihmiset kaappaavat itselleen sinun energiaasi ja saatat tuntea olosi voimattomaksi. Tämä kaikki saattaa nopeasti alentaa immuunitasoasi ja ilmetä esimerkiksi flunssana, anemiana tai alhaisena verensokerina.

Alempi Sydänchakra - Heart Seed Chakra

Täällä alemman sydänchakran energiakeskuksessa asustelee sielumuistimme sekä universaalirakkaus. Energiakeskuksen virratessa moitteettomasti ymmärrämme sydämemme tasolla inkarnoitumisemme tarkoituksen maan päälle sekä muistamme tuon pyhän suunnitelman jota olemme tulleet tänne tällä kertaa toteuttamaan. Tämän energiakeskuksen ongelmat ilmenevät usein psyykkis-henkisellä tasolla, eikä niinkään fyysisellä tasolla. Lähinnä se ilmenee irtolaisuutena ja tunteena, ettei oikein kuulu mihinkään. Saatat tuntea, että et ole oikeassa paikassa. Parhaimmillaan se tuo kuitenkin tunteen, että meillä on vahva pohja elämänpolullemme jota pitkin kulkea eteenpäin.

Solar Plexus

Solar plexus sijaitsee rintakehän alapuolella ja navan yläpuolella. Tämä energiakeskus edustaa itsetuntoamme, sisäistä lastamme ja tietynlaista tunteiden tasapainoa, niin sanotusti itsensä hyväksyntää sellaisena kuin on. Jos tällä alueella on tukkeumia, saatamme monesti ottaa toisten murheita omaksemme tai kantaa vastuun toisten virheistä. Tukkeuman oireisiin kuuluu myös vahvasti itsekriittisyys sekä itsensä epäily. Varsinkin naiset saattavat kehittää tälle alueelle liikakiloja, koska ovat tottuneet murehtimaan kaikista maailman asioista. Koska tämä energiakeskus käsittelee vahvasti tunteita, ilmenee usein hyvin suoraan fyysisinä oireina kehossamme; ruoansulatushäiriöinä, rauhattomuutena ja hermostuneisuutena, ylensyöntinä tai aliravitsemuksena, iho-ongelmina tai pelkotiloina. Parhaimmillaan tämä energiakeskus tarjoaa kuitenkin täydellisen tyyneyden olotilan, jossa hieman kuin seuraat elämääsi sivustakatsojana ja ihastellen hiljaa mielessäsi elämäsi kaiken kirjavaa kokonaisuutta. 

Sakraalichakra - Sacral Chakra

Tämä energiakeskus sijaitsee navan alapuolella, suurinpiirtein alavatsasi keskellä. Tähän energiakeskukseen liittyy luovuus sekä luominen, seksuaalisuus sekä hedelmällisyys ja itsensä hyväksyminen voimansa tuntevana ja seksuaalisena olentona. Tämä energiakeskus peilaa vahvasti sinun ja toisten ihmisten välisiä suhteita. Tähän liittyy siis myös hyväksynnän haku toisilta ihmisiltä sekä pelot jotka juontavat juurensa hylätyksi tulemisesta. Tämän energiakeskuksen tukkeumat huomaa parhaiten seksuaalisena haluttomuutena, yleisesti intohimon puutteena elämässään, tylsyytenä, pelkopohjaisina valintoina, huonona itsetuntona ja alemmuuden tuntona. Aivan kuin elämästä olisi kadonnut se roihuava elämäntuli joka pitää pilkkeen silmäkulmassamme. Fyysisellä tasolla se voi ilmetä epävakaina kuukautisoireina, lapsettomuutena, riippuvuuksina, syömishäiriöinä, kroonisena selkäkipuna tai toistuvina virtsatietulehduksina, luovuuden puuttumisena elämästä. Parhaimmillaan tämä energiakeskus kuitenkin edustaa luovuutta ja uusia ideioita, luottamusta niin itseensä kuin toisiinkin sekä tunteen paloa parisuhteessa.

Juurichakra - Base Chakra

Juurichakra kuvastaa elämäsi peruspilareita; ruokaa, vettä, asunto, työ, raha, ynm. Se kuvastaa niitä peruselementtejä jotka tuovat sinulle tietynlaisen turvallisuuden tunteen elämääsi, niin ettei sinun tarvitse huolehtia niiden riittävyydestä. Tämä energiakeskus edustaa myös kaikkea niitä sääntöjä, oppeja ja velvotteita joita olet oppinut perheeltäsi ja omalta yhteisöltäsi. Varjopuolena tähän chakraan kuuluu myös syyllisyys omista valinnoista. Tämä energiakeskus on vahvasti yhteyksissä "heimokulttuuriin" ja opittuihin sääntöihin ja sen vuoksi saatamme joutua aika ajoin tilanteisiin jotka kuvastavat taistele tai pakene kuviota. Vanhoihin uskomuksiin jumittuminen saattaa myös aiheuttaa sen, että emme uskalla päästää irti vanhasta tavasta vaikka tiedämme ettei se ole meille hyväksi. Tämä ristiriita taas aiheuttaa helposti turhautumista sekä kiukkua jumiutumista kohtaan. Tämän energiakeskuksen tukkeimat saattavat ilmetä turvattomuuden tunteena ja vieraantumisena muista yhteisön ihmisistä. Fyysisellä tasolla saatat tuntea esimerkiksi nivelissä jäykkyyttä ja kipua tai kroonista alaselkäkipua. Parhaimmillaan se tuo kuitenkin vahvan kuuluvuuden tunteen, yhteisöllisyyden tunteen sekä vankan itsetunnon jonka pohjalta ponnistaa ylöspäin vaikeuksienkin edessä. Se Tuo tunteen, että pärjään varmasti vaikka mitä ikinä tulisikin eteen. 

Maatähti - Earth Star Chakra

Tämä alin energiakeskus sijaitsee noin 15 cm jalkojemme alapuolella. Jalkaterien pohjista sekä takamuksestamme Äitimaan ytimeen kurkottavat energiakanavat tekevät maatähden kohdalla kolmio kuvion. Tässä energiakeskuksessa piilevät muinaiset viisaudet luonnon, taivaan ja ihmisen välisestä liitosta. Tämä kolmio kanavoi pyhää energiaa korkeuksista kehomme kautta maahan, luoden näin ykseyden tunteen kaiken olemassa olevan kanssa. Maatähti on sen vuoksi niin tärkeä, koska ilman sitä emme pysty täysin hyödyntämään korkeamman energian keskuksia, kuten kausaali-, sielunportti- sekä tähtiportti chakrat. Silloin kun aktivoimme maatähden sekä nämä ylemmät energiakeskukset niin puhdas valo ja universumin parantavat voimat pääsevät vapaasti kulkemaan kauttamme maahan, nostaen niin meidän kuin myös koko maapallon energiaa ylemmälle tasolle. Tämä toimii myös toisinpäin, maatähteä ei saa aktivoitua vain yksistään vaan se tarvitsee aktivoituakseen korkeamman energian keskuksia, sen takia koska maatähti myös itsellään kantaa sisällään tuota muinaista vanhaa korkeamman energian viisautta. Jos tämä energiakeskus on tukkeutunut saatamme tuntea avuttomuutta arkisten tehtävien parissa tai emme osaa toimia käytännön tehtävien parissa. Tukokset saattavat altistaa meidät myös herkemmiksi ympäristön saasteille ja maaperäisille stressi energioille. Hyvin toimivana saamme kuitenkin tuntea taivaan maan päällä ja nauttia kaikista elämän ihmeellisyyksistä täysin sieluin. 



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Maskuliini ja feminiini energiat

Olen huomannut minulle itselle tehtyjen hoitojen aikana, että toisinaan tunnen hoidon hyvin lämpimänä energiana joka leviää hoivaa tarvitsevaan kohtaan ja toisinaan taas tunnen hoidon aikana jääkylmää ja kirkkaan puhdasta energiaa kehossani. Moni tuttuni on tuntenut hoidon vain lämpönä kehossaan ja koska halusin selvittää mistä tässä voisi olla kyse niin lähdin taas kerran seikkailemaan interentin ihmeelliseen maailmaan Ü

Olen jo aiemmin oppinut, että universumissa on olemassa kaksi hallitsevaa energiaa, Maskuliininen Soturi-energia sekä Feminiininen Äiti-energia, mutta en ollut koskaan katsonut sen syvemmälle noihin määritelmiin. Päivi Kaskimäen ja Riitta-Marja Gauffin:in kevään kurssilla mieleen jäi myös muistikuva sanoista: " raikas sisään hengitetty energia on feminiini energiaa ja lämmin uloshengitetty energia on maskuliini energiaa." Löysin tähän liittyen oivan Australialaisen meditaatio sivuston jossa nämä energiat oli selvitetty hyvin.

Maskuliini Soturi-energia


Maskuliini energia on helpoin kuvata ehkä muinaisten sivisaatioiden kautta, jossa mies piti yllä sääntöjä ja rajoja, metsästi ja huolehti perheensä selviytymisestä, omasi vahvan ja fyysisen kehon sekä osasi luoda uusia strategioita aikojen muuttuessa. Maskuliininen energia on kuin tulta. Silloin kun sitä käytetään hyvään se on luovaa, käytännöllistä, hyväntahtoista ja näkemyksellistä, mutta silloin kun sitä käytetään väärin se polttaa ja aiheuttaa tuhoa egomme tunteman vihan ja katkeruuden kautta. 

Soturina olo ei tarkoita, että meidän tulisi olla tyhmän rohkeita tai jättää huomiotta tärkeitä merkkejä vain näyttääksemme olevamme uskaliata. Sen sijaan Soturi-energia tarkoittaa, että kun toimimme niin toimimme täydellä luottamuksella kuunnellen jokaista sanaa joka kumpuaa syvältä sisältämme, sanoja jotka kumpuavat omasta tietoisuudestamme. Silloin kun Soturi toimii päättäväisesti ja kirkas ajatus mielessään, syyn löytäminen  toiminnalle jää toissijaikseksi. Tällöin Soturi kuuntelee omaa sydäntään, perustelee asioita objektiivisesti sekä viisaasti ja toimii sitten sydämensä ohjaamana. Joidenkin silmissä tämä saattaa näyttää hyvinkin epäloogiselta, mutta Soturilla on velvollisuus laittaa itsensä ensimmäiselle sijalle ja järkeilyn vasta toiselle sijalle. 

Rohkeus ja uskallus eivät soturille edusta niinkään näkemystä maailmasta, vaan ne yksinkertaisesti vain kuuluvat tapaan jolla hän toimii. Soturin jokaisessa teossa virtaa rakkaus, koska loppujen lopuksi juuri rakkaus on se joka yhdistää Soturin universumin äärettömiin energioihin. Tällä tavoin toimien Soturin elämästä tulee aikanaan vaivatonta. 

Monet luulevat, että todellinen maskuliinisuus tarkoittaa olla täysin peloton, mutta tämä on mahdoton ajatus jos ei jopa epäviisas tapa ajatella. Jos emme tuntisi pelkoa, saattaisimme toimia ajattelematta kaikkia mahdollisia tilanteeseen liittyviä asioita. Pelko saattaa jopa halvaannuttaa, mutta Soturille pelko tarkoittaa voimaantumista, huomion keskittymistä tietoisuuteen sekä fyysiseen kehoon, jolloin Soturi pystyy ottamaan kaiken tarvittavan tiedon itselleen käsillä olevasta tilanteesta ja toimimaan sitten kirkkaan ja selvän ajatuksen kanssa tilanteen hyväksi. Silloin kun taistelemme pelkojamme vastaan, toimimme niitä vastaan, ne voimistuvat ja luovat vain uusia passiivisia pelkotiloja sisällemme tuntien taas uudelleen pelkoa peloistamme.    

" Monesti se mitä yritämme vastustaa elämässämme, pysyy elämässämme."

Soturi käyttää omia pelkojaan ponnistuslautana eikä yritä taistella niitä vastaan ja saa näin voimaa itselleen. Pelko on helppo kääntää kirkkaksi ajatukseksi jonka pohjalta voi toimia. Soturi tietää, että jos hän joutuu elämään koko ajan pelko ja epäröinti sydämessään, se hitaasti ja varmasti tuhoaa Soturin sydämen. Soturi ymmärtää myös, että pelko on kanavoitava tyyneksi ja positiiviseksi teoksi, jotta hän voisi palvella korkeimpia voimia. 

Koska miehet ovat fyysisesti voimakkaampia kuin naiset ja heitä on yleisesti pidetty viisaimpina olentoina maan päällä, monet luulevat tämän tarkoittavan maskuliinisuutta. Totuus on kuitenkin, ettei noilla asioilla ole mitään tekemistä maskuliinisuuden kanssa ja tämä mielikuva miehistä on täysin egomme tuotosta. Monet näkevät näitä voimakkaita ja maskuliinisiä tekoja ja yhdistävät ne helposti henkilökohtaiseen voimaan ja fyysiseen dominoivuuteen, mutta todellisuudessa maskuliini energia ei koskaan sisällä alistavaa käytöstä ja muiden yläpuolelle nousua. Maskuliinisuus tarkoittaa voimaa ja kestävyyttä jotka kumpuavat rakkaudesta, positiivisesta esimerkkinä olosta, toisten inspiroimisesta, toisille jakamisesta ja toisten auttamisesta. 

Naiset ja miehet tarvitsevat niin maskuliini energiaa kuin feminiini energiaakin, koska ilman jompaa kumpaa olemme vajanaisia ja epätasapainossa. 

Nykymiehet saattavat joskus sekoittaa Soturina olon sodan lietsojaan ja kova ääniseen riehuntaan, mutta oikea Soturi on rauhan mies joka tietää, että korkeimman rohkeuden tilan saavuttaa vain olemalla sovussa itsensä kanssa ja näin tuntiessaan jakaa rauhaa myös koko maailmaan. 

Fyysinen ja psyykkinen väkivalta on raukkamaisuutta ei rohkeutta, ja nämä mielikuvat vääristävät maskuliinisuutta. Tällainen väkivalta on aina pelkuruutta, se tukahduttaa egoa hyväksi käyttäen vapaan tahdon ja lamaannuttaa mielen pelolla, koska pelkurit toimivat pelosta, eivät rakkaudesta. 

Koko ihmiskeho on kompinaatio maskuliinista sekä feminiinistä energian, korkeampaa yhteyttä, luovuutta sekä vapaata tahtoa. Sodan julistus on pelon alin etappi, ei maskuliininen eikä feminiininen teko, vaan pelon ja raukkamaisuuden kierre joka tukahduttaa luovuuden ja pysäyttää vapaan tahdon ja taistelee Soturin omaatuntoa vastaan. Tähän ulkoapäin tulevaan taisteluun on vain yksi kestävä ratkaisu, pelon vastakohta - rakkaus.


Feminiini Äiti -energia


Feminiini energia voidaan ymmärtää ehkä kaikista parhaiten kuvaamalla se äitinä joka tuntee ehdotonta rakkautta lastaan kohtaan, ilman velvotteita tai odotuksia. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat kummatkin yhtä tärkeitä vaikka vieläkin maskuliinisuutta arvostetaan yhteiskunnassa enemmän kuin feminiinisyyttä. Tästä eteenpäin näiden kahden energian välille on välttämätöntä tulla tasapaino.

Todellisella feminiinisyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että naisten pitäisi tulla enemmän miesten kaltaiseksi, mutta ei sillä ole kyllä tekemistä senkään kanssa miten naisen velvollisuutena nähdään vieläkin äitiys ja vaimona oleminen. Todellinen feminiinisyys on, kuten maskuliinisuuskin, vain puhdasta rakkauden virtausta. 

Feminiininen rakkaus on myötätuntoista, hoitavaa ja lempeää, mutta enemmän kuin mitään muuta, se on yhdistynyttä energiaa. Aito feminiininen rakkaus pystyy helposti astumaan kenen tahansa saappaisiin, yhdistyä toiseen niin, että heistä tulee yksi mieli. Aito feminiinisyys ei tarkoita sitä, että ymmärtää vain toisen ihmisen tunteet, vaan aito feminiinisyys tunnistaa hyvin syvästi kaiken huolen joka liittyy ihan kaikkeen elolliseen maan päällä. Feminiinisyyteen liittyvä syvä empatia koskettaa jokaisen elollisen sydäntä. 

Äiti-energia on sitä joka rakastaa mietä vaikka tekisimme mitä. Tämä on korkeinta ja pyhintä rakkautta mitä on olemassa. Lapsi tarvitsee tätä täydellistä rakkautta jota Äiti-energia niin ainutlaatuisesti jakaa ympärilleen. Meidän kaikkien tulisi pystyä tuntemaan, että olemme universumin lapsia ja meitä rakastetaan teimmepä mitä tahansa. Tämä rakkauden muoto on se jota tarvitsemme kaikista eniten ja Äiti- energia tuo sen luonnollisesti esiin. Kaikki ongelmat elämässämme johtuvat siitä, ettemme ole osanneet vastaanottaa tätä rakkautta. Meidän täytyy opetella vastaanottamista ja ensimmäisenä meidän tulisi opetella vastaanottamaan luonnolta, joka rakastaa meitä ja huolehtii meistä jatkuvasti ehdoitta. Meidän ei tarvitse kuin istuutua hetkeksi luontoon, tuntea syvää kiitollisuutta maapalloa kohtaan ja huomata miten saamme osaksemme tätä feminiinistä ehdotonta rakkautta. Tätäkin tärkeämpää on kuitenkin tuntea Äiti-energia kaikkialla; universumissa, ilmassa jota hengitämme, kuussa jota katselemme, tähdissä jotka ympäräivät planeettaamme sekä sisällämme, tärkeintä on tuntea sisimmässämme, että meitä rakastetaan, ehdoitta. 

Silloin kun otamme vastaan rakkautta, kaikki mitä teemme, teemme kiitollisuudella. Tämä koskee myös omia vanhempiamme, jos pystymme tarjoamaan oman kiitollisuutemme heille heidän työstään, heidän pyhä feminiininen rakkaus sädehtii heidän lävitseen. Heidän empatia, heidän yhteys meihin on hyvin henkinen ja se side joka meitä yhdistää vanhempiimme on perusta tuolle feminiiniselle rakkaudelle joka virtaa kummastakin vanhemmastamme meihin. 

"Äiti" on läsnä joka ikisessä teossamme, hyväksyen jokaisen askeleemme osana laajempaa universumia ja vahvistaen meille, että saamme aina apua polullemme emmekä ole koskaan yksin. Aivan kuin lapsi joka saattaa suutuspäissään sanoa vihaisesti äidilleen " Jätä minut rauhaan", odottaa äiti kärsivällisesti vierellä ja antaa väsymättä lapselle tukensa aina kun se sallitaan. 

Korkein feminiini energia lisää rakkauden virtaa universumissa joka on täynnä tietoisuutta ja ymmärrrystä siitä, että olemme kaikki yhtä. Voimme olla todella vapaita vasta sitten kun ymmärrämme, ettei korkein rakkaus ole sidoksissa siihen millaisia kukin meistä on tai mitä kukin meistä tekee. 

( www.meditation.org.au )

Tätä tietoa lukiessani ja suomentaessani tuli mieleeni yhtäkkiä, että voisiko hoidoissa ja niiden "lämpötila erojen" vaihtelussa olla kyse siitä, kumpaako energiaa tarvitsemme mihinkin kohtaa kehossamme juuri sillä kertaa? Kehommehan ei ole vain lihaa, verta ja luuta, vaan kehossamme on energiakeskuksia jotka edustavat erinäisiä tunnepuolen asioita. Ja näin ollen jos meillä on näissä energiakeskuksissa, Chakroissa, tukkeumia, ne ilmenevät ajan kuluessa fyysisinä vaivoina kehossamme. Jos siis hoidon aikana tuntee energian kehossaan (yleensä hakeutuu aina johonkin tiettyyn kohtaan, jos annetaan vapaasti virrata) kuumotuksena tai lämpönä, luultavammin tuolle alueelle johdatetaan maskuliinista Soturi-energiaa vahvistamaan virtausta. Jos taas tunnet hoidon aikana kylmää energiaa virtaavan kehon jollekin tietylle alueelle, voisin kuvitella, että sinulle annetaan feminiinistä Äiti-energiaa tasapainottamaan tuota energiakeskusta. Oikaiskaa jos olen väärässä, mutta tällainen ymmärrys minulle yhtäkkiä juolahti mieleen sanoja alas kirjoittaessani Û

Toivottavasti tästä oli teille apua yhtä paljon kuin minullekin.