sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kivieliksiirin valmistus


Miten utelias ihmismieli voikaan olla Ü . Luin aivan muita juttuja tuolta kivikirjoistani, kunnes teksti vaihtui vuorikristalliin ja siihen miten vuorikristallista kannattaisi tehdä itselleen kivieliksiiriä, jos toivoisi itselleen syvempää ymmärrystä kivikunnan energioista. Ja enhän minä voinut olla koittamatta tuota eliksiirin tekoa, vaikka itselläni oli oikeastaan vain aineosista itse vuorikristalli Ü Hetken mietittyäni asiaa oivalsin, että minulta löytyy myös kristallilasi jossa tuon eliksiirin voisi valmistaa. Nyt jotenkin ymmärrän miksi tuo lasi on kaappiini kulkeutunut aikoinaan. Entisellä työpaikallani vuosia sitten tyhjättiin kaappeja ja tavaraa oltiin heittämässä paljon pois. Silmäni kiinnittivät huomion tuohon kuvassa näkyvään ihanaan kristallilasiin ja ihastuin siihen niin kovaa, että päätin viedä sen kotiin. Silloin olin juuri alkanut tutustumaan feng shuin saloihin ja päätin ostaa aina silloin tällöin lasiin tuoreen kukan joka kelluisi vedessä. Muuton myötä lasia jo mietittiin, että heitetäänkö se pois, mutta jotenkin minulla oli tunne, että en halua luopua siitä. Samoin kun purimme uudessa kodissa lasitavaraa kaappeihin, mieheni kysyi, että voiko tämän kristallilasin jättää laatikkoon ja viedä varastoon, mutta jostain syystä halusin sen lasikaappimme. En ole vuoteen sattunutkaan tuohon kristallilasiin lasikaapissamme, siellä se on vain odottanut ja kököttänyt jotta tulisi oikea hetki sen astua esiin palvelemaan suurempaa tarkoitusta Ü On se jännä!

No mutta, sitten itse asiaan. Kivieliksiirin tekoon tarvitaan itse kiven ja kristallilasin lisäksi myös steriiliä tai tislattua vettä, jota saattaa saada apteekista sekä eliksiirin varastointiin apteekin pipettipulloja. Olen aikaisemminkin käynyt täällä Jyväskylässä kyselemässä apteekeista rohtoihini erilaisia aineosia ja silloin niitä ei löytynyt ja nytkin vaikka ensimmäisestä apteekista löytyikin steriiliä vettä (n. 2 eur/plo) niin heillä ei ollut noita lääkepulloja. Luojan kiitos ne löytyivät seuraavasta apteekista ja sitten suuntasin jo iloisena alkoon hakemaan brandya (36%). 

Näitä asioita tarvitset neljään 50ml lääkepulloon:

Steriloitu kristallimalja
hiomaton ja käsittelemätön kivi (pieni)
100ml steriloitua vettä (apteekista)
Brandyä (säilytysaineeksi)
pieniä lasisia pipettipulloja (apteekista)
tarraetikettejä pulloihin


Kivieliksiiri valmistetaan aina hiomattomasta ja käsittelemättömästä kivestä. Kiven koolla ei niinkään ole merkitystä, mutta usein pienempi koko on kätevempi. Tässäkin voi jo harjoitella materialismista luopumista jossa ajatellaan helposti " Suuri on kaunista!".

Kiven voi valita intuitiolla, monesti kivi viestittää sinulle vahvasti jos se ilmoittaa halukkuutensa jakaa energiaansa eliksiiriisi. Silloin kun kivieliksiiriä aiotaan valmistaa värillisistä kivistä, niin täytyy muistaa se valitettava totuus, että hyvin monia kiviä värjätään jotta niistä tulisi asiakkaille houkuttelevempia. Näistä esimerkkinä turkoosi, joka joutuu usein värjäyksen kohteeksi. Jos vain tieto on olemassa, niin tällaisten kivien käyttöä tulisi välttää värähtelylääkinnässä. Myöskään synteettisesti valmistettuja kiviä ei kannata käyttää, koska niiltä puuttuu miljoonien vuosien kokemus ja työskentely kivikunnan sekä planeetan muiden energioiden kanssa. Jos epäilet kiveäsi väärennetyksi tai säteiletetyksi, voit kysyä asiaa vaikka heilurisi avulla. 

Kivi kannattaa puhdistaa ennen eliksiirin tekoa. Voit käyttää esimerkiksi hyvää suolaa, mutta muista puhdistaa kivi hyvin tämän jälkeen juoksevan veden alla, koska suolalla on taipumusta tarttua mineraaliin. Ennen uutteen valmistusta on hyvä myös pyytää kiveä tuomaan tietoisuutensa tähän hetkeen niistä valtavan pitkistä aikasykleistä, joihin kivi on yleensä virittynyt. Puhdistuksen jälkeen on hyvä olla koskematta kiveen paljain käsin, vaan kivi tulisi siirtää steriloitujen pinsettien tai pihtien avulla. 

Kiven puhdistuksen jälkeen olisi hyvä antaa sen levätä muutama tunti, jos mahdollista niin kiveä voi vahvistaa pyramidirakenteen alla (josta postaus tulee myöhemmin). Kiveä voi myös vahvistaa tovin ajan aamuaurinkossa, joka voimistaa mineraalin ominaisuuksia. Myös kuun valossa voidaan aktivoida joitain mineraaleja kuten helmeä, kuukiveä ja kvartsia. Kuun olisi kuitenkin hyvä olla lakipisteessään. Tärkeintä on huolehtia siitä, että kivi pysyy puhtaana ennen kuin siitä tehdään eliksiiriä. 

Kivet uutetaan aina tislattuun tai steriloituun veteen, jota saa apteekista. Näin siksi, että vesijohto- tai lähdevedessä on mukana mineraaleja, jotka tuovat oman informaationsa eliksiiriin ja tämä ei ole tietenkään toivottavaa silloin kun halutaan säilöä jonkin tietyn mineraalin tai kiven informaatiota. 

Kristallimalja on optimaalinen astia kivieliksiirin teossa, mutta myös tavallinen koristeeton lasikulho käy. Astian tulee olla kiehuvassa vedessä steriloitu ja täysin jäähtynyt ennen uutteen tekemistä. 

Ennen tekoprosessia olisi hyvä hetken meditoida sisäisen kirkkauden ja tyyneyden saavuttamiseksi. Tällöin olisi myös hyvä olla kääntyneenä magneettista pohjoisnapaa kohden, koska se yhdistää ihmisen paremmin maan energiakenttään. 

Kun oikea vire on saavutettu, aseta kivi kulhon pohjalle ja kaada steriloitu vesi kulhoon. On tärkeää asettaa kulho luonnolliselle alustalle kuten nurmikolle tai puualustalle. 

Voit myös laittaa vuorikiteitä tai rubiineja kulhon ympärille vahvistamaan tekoprosessia, myös boji-kiven, kvartsin tai tähtisafiirin mukana olo hyödyttää prosessia. 

Eliksiirin valmistusaika vaihtelee ja onkin hyvä käyttää heiluria tai vastaavaa varmistamaan koska informaatiota ja energiaa on siirtynyt optimaalinen määrä kulhossa olevaan veteen. Usein pari tuntia riittää uuttamiseen. 

Kun energia on siirtynyt veteen, voit valmistaa äitiuutteen laittamalla steriloituun pipettipulloon suunnilleen puolet kiviuutetta ja puolet alkoholia. Brandy on alkoholeista paras, koska tietoisuuden näkökulmasta kehon on helpompi ottaa vastaan brandyä kuin kirkasta alkoholia. 

Seuraavaan asteeseen, eli varastopulloon voit laittaa 1-7 tippaa äitiuutetta ja loput brändyä. Paras aika valmistaa kivieliksiiriä olisi loppukeväästä tai alkukesästä, jolloin auringonpaiste on voimakasta ja virittävää, mutta kukkauutteisiin nähden kiviuutteella on se etu, ettei se ole sidoksissa tiettyyn kukinta aikaan. 

Kun eliksiiri on valmistunut, äitipullo voidaan laittaa pyramidirakenteen alle voimistumaan muutamaksi tunniksi, mutta tästä rakennelmasta tulee myöhemmin oma postauksensa missä selitän erikseen tuon pyramidinrakenteen hyödyt. Itsellä ei vielä sellaista ole, mutta se on hankintalistalla ensimmäisenä!

Ensimmäisiä ja tärkeimpiä asioita kivieliksiiirien opiskelussa ja valmistuksessa on kokeilla niiden toimivuutta itse. Kärsivällisyys on kuninkaallinen hyve tässäkin asiassa sillä luonnon kanssa ei ole syytä hötkyillä Ü

Kivet kuljettavat mukanaan kiderakenteensa kuviota, joka vaikuttaa fyysisen kehon mineraali-ja kiderakenteisiin biomolekylaarisella tasolla. Tämän vuoksi kivieliksiiri toimii lähempänä biomolekylaarista rakennetta ja yhdistävät elämänvoiman fyysiseen kehoon. Niillä on myös voimakas yhteys siihen eetterikehon osaan, joka on yhteydessä kaikkiin soluihin. 

Kivieliksiirit stimuloivat tervehtymistä fyysisessä kehossa, mikä perustuu resonanssin tai harmonian sekä värähtelyn periaatteisiin. Kivieliksiirin parantava vaikutus käynnistyy, kun eliksíiriin tallennetut, kidekuviot siirtyvät sairastuneen fyysisen kehon epätasapainossa oleviin biomolekylaarisiin rakenteisiin. Usein jalokivet resonoivat erityisesti tiettyjen anatomisten kohtien kanssa, joihin niiden parantavat ominaisuudet kohdentuvat. Kivien värähtelyt saapuvat yleensä fyysiseen kehoon tarkalleen meridiaanipisteiden kohdalta.

Kivieliksiirit vaikuttavat myös yksilön psykospirituaaliseen dynamiikkaan. Tällä tavoin toimiessaan ne vaikuttavat enemmän tietoisuuden hienorakenteisiin kuin fyysisen kehon molekylaariseen kemiaan.Täytyy muistaa kuitenkin, että uutteet ovat lähinnä vain solutasolla aikaan saatu solujen inspirointi ja herättely oman paranemisen aloittamiseen, ei niinkään muutosta aktiivisesti eteenpäin vievä voima. 

Kivieliksiirit vaikuttavat osin siis kehon omien kiderakenteiden kautta. Tässä toimii henkinen vastaavuuden suhde. Kiderakenteita ja ominaisuuksia fyysisestä kehosta löytyy esimerkiksi solusuoloista, lymfajärjestelmästä, kateenkorvasta, käpylisäkkeesta, punaisista ja valkoisista verisoluista ja lihaskudosten uusiutuvista ominaisuuksista. Kehon kideominaisuuksien vahvistaminen lisää selvänäköisyyttä, telepatiaa sekä parantaa vastaanottavuutta paranemiselle. 

Kokemus tekee tässäkin mestarin, eikä yhtä virallista totuutta ole olemassa, vain koeteltuja tekniikoita ja tapoja työskennellä värähtelyuutteiden kanssa (kukka- ja kiviuutteet sekä homeopaattiset uutteet). Eliksiirejä voi käyttää kylvyissä tai spraynä sisätiloissa. Niitä voi myös ottaa muutaman tipan suoraan kielen alle tai sekoitettuna raikkaan juomaveden sekaan. Kivieliksiirejä tulisi käyttää varastoasteisina, jolloin ne vaikuttavat yleensä parhaiten. Suositeltava määrä on yleensä 3-4 kertaa päivässä 2-7 tipan kerta-annoksina. Tavallinen kuuri kestää kuukauden, joskus kaksikin. Vain kroonisten terveysongelmien yhteydessä, jotka ovat jatkuneet yli kolmevuotta, on hyvä käyttää uutetta yhtäjaksoisesti yli vuoden ajan. 

Muistutuksena vielä, että olisi hyvä tutustua eliksiireihin ensin yhtä kivieliksiiriä kokeilemalla ilman että siitä tekee kompinaatioita muiden eliksiirien kanssa. Huomioitavaa on myös jos jo käytät jotain muuta värähtelyuutetta, eli kukkauutteita tai homeopaattisia hoitoja, niin olisi hyvä ilmoittaa hoitoja antavalle, että olet aloittanut myös kivieliksiirikuurin. Eri kuntien värähtelyuutteiden sekoituksissa ei ole mitään vikaa, mutta jotta kehoa ei heti sekoitettaisi monelta esi tasolta tuleviin värähtelyihin, niin olisi hyvä aloittaa yhdellä värähtelyuutteella Ü

Itse siis valmistin Vuorikristallista neljä äitiuute pulloa ja 2 varasto pulloa, joista yhdet kumpaakin lahjoitin anopille kokeiltavaksi. Eliksiirin vaikutuksen ja varsinkin vuorikristallin ominaisuuden tunnistin oitis anoppilassa, kun hän teki minulle kivihoidon. Huomasin hoidon aikana miten tuon kämmen jossa oli peukalossa haava alkoi pikkuhiljaa kylmenemään, vaikka itse käteen ei oltu asetettu mitään kiviä. Kylmeneminen vain jatkui ja pikkuhiljaa aloin tuntemaan kuin tuon haavakäden kämmenen pohjalla olisi ollut fyysinen vuorikristallikivi. Painauman muoto muistutti jopa täydellisesti sitä vuorikristallia josta eliksiirin tein. Peukalossa ja sitä ympäröivissä lihaksissa tuntui pieniä liikkeitä ihon alla, niin kuin sitä olisi jotenkin hoivattu ja operoitu. Hoidon jälkeen peukalo oli aivan täysin terveen oloinen eikä siinä tuntunut minkään laista kipeyttä haavasta vaikka peukaloa liikutti suurempiakin liikeratoja pitkin Û Hoidon jälkeen myös huimaus oli valtavaa, eli melkoisissa energioissa sitä oli kyllä taas oltukin. Olen huomannut, että jostain syystä minun ja anoppini ollessa yhdessä energiat voimistuvat huomattavasti, tästä on aiempiakin kokemuksia Ü 

Mutta summa summaarun, nyt olen eliksiiriä kokeillut muutaman päivän ja teho on ollut hyvä, myös fyysisellä tasolla on elimistöä puhdistettu ja suolistoa tyhjätty, mikä on vuorikristallin yksi vaikutusalue myös (alla teksti). Tuosta yhdestä äitiuutepullosta riittää nyt varmasti itselleni eliksiiriä hamaan tappiin asti, joten jos joku on kiinnostunut ostamaan jäljelle jääneet pullot raaka-ainehintaan kokeilumielessä niin voin ne ilolla myydä eteenpäin Ü Äitiuutepullon hinta on 4 euroa. Asustelen Jyväskylän keskustassa, joten kovin paljon pidemmälle uutetta on hankala alkaa kuljettamaan /lähettämään.  Mutta jos kiinnostus heräsi, niin ensimmäiset kaksi innokasta saavat uuteet omikseen Ü Laita sähköpostia osoitteeseen enkelin.polya@gmail.com, niin vastaan sitten siihen josko pulloja vielä löytyy vapaana. 

Loistava kokeilu ja lupaan kertoa myöhemmin myös miten eliksiiri on mahdollisesti alkanut vaikuttamaan ja mihin muihin asioihin Ü Tässä alla vielä erikseen tietoa juuri tuosta vuorikristallista ja siitä valmistetusta eliksiiristä.

Vuorikristalli - Emotionaalinen tyyneys

Vuorikristalli on kirkas, väritön kvartsi, joka on kauneimmillaan kiteytynyt kuusikulmaisiksi prismoiksi. Niiden toisessa päässä on pyramidipintoja. Vuorikristalleja on käytetty ammoisista ajoista lähtien erilaisten henkisten praktiikoiden, parantamisen ja ennalta näkemisen yhteydessä.

Lemurialla vuorikristallia käytettiin vahvistamaan tietoisuutta visionäärisistä kyvyistä. Vuorikristalli-eliksiiri voimistaa vatsalaukkua, aivolisäkettä ja koko suoliston aluetta. Vuorikristalli lisää myös kehossa olevia kiderakenteita, jotka sijaitsevat solusuoloissa, verenkiertoelimistössä, rasvakudoksessa, imunesteessä, hermostossa ja käpylisäkkeessä. Myös muut kvartsimuodot vaikuttavat jonkin verran kehon kristallirakenteisiin.

Vuorikristalli-eliksiirin vaikutus lisää solutasolla aivolisäkkeen rauhaseritystä ja valkoisten verisolujen tuotantoa. Vuorikristallilla voidaan hoitaa sellaisia sairauksia kuin suolisto-ongelmia, mahahaava, leukemiaa, paiseruttoa sekä petrokemiallista miasmaa. Eliksiiri antaa suojaa myös taustasäteilyä vastaan.

Vuorikristalli lievittää kaikenlaisia emotionaalisia ylilyöntejä, varsinkin hysteriaa. Aminohappojen imeytyminen proteiineihin parantuu, mikä tukee vatsakalvoa. Kolmassilmä ja kruunuchakra sekä solar plexus voimistuvat. Toisen chakran luovuus tasapainottuu tunnechakran herkkyyden avulla antaen tunnetta ilmaisuun.

Tunnekeho asettuu linjaan eetterikehon kanssa vuorikristalli-eliksiirin avulla. Tämä edistää kudosten uusiutumista, vaikkei suoranaisesti saakaan sitä aikaan. Vuorikristalli on voimakas ajatusten voimistaja, kuten muutkin kvartsit. Käyttääksesi Vuorikristalli-eliksiiriä kylvyssä, laita ensin seitsemän tippaa eliksiiriä pieneen määrään tislattua vettä ja lisää tämä sitten kylpyveteen. Eliksiiriä voidaan käyttää missä tahansa keholla.

Kiven ominaisuudet ovat tasapainottaa yinin ja yangin suhdetta. Vuorikristallissa toteutuvat täydellisessä tasapainossa informaation varastoiminen sekä lähettäminen. Eliksiirin voimistamiseksi se voidaan asettaa kartiomaisen muodon alle 25 minuutiksi. Solar plexus on eliksiirin sopivuuden testikohta.

Äitiuute: 50% kivieliksiiriä + 50% brandyä
Varastouute: 2 tippaa Äitiuutetta + loput brandyä
Käyttöuute: 2 tippaa varastouutetta + suurin osa steriloitua vettä + hieman brandyä sekaan

Käytä varastouutetta jos haluat selviä kliinisesti mitattavia tuloksia, käyttöuutetta silloin kun haluat vaikuttaa enemmän henkiseen rakenteeseen ja ominaisuuksiin

Hitsi, meinasin vallan unohtaa. Otin kirstallimaljasta muutaman kuvan uutteen valmistuken alussa tätä blogia varten ja kuvia tarkastellessa ja suurennellessa silmäni kiinnittivät huomiota yhteen kuvioon lasin pinnassa. laitan tuon lähikuvan tähän alle ja voitte koittaa katsoa jos sieltä tulee teille jollekin näkyviin jotain :) En kerro vielä mitä se on, koska en halua vaikuttaa lopputulokseen :) Tässä kuva alla....



Haavan hoitoa kivillä


Viikko sitten sunnuntaina vaatehuoneremonttia tehdessä, pamautin maalipurkkia avatessa puukolla melkoisen reiän peukolooni. Haavasta tuli sen verran syvä, että siihen jouduttiin laittamaan muutama tikki auttamaan haavan umpeutumista. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä kun jo tiesin, että heti kotiin päästyä aloittaisin haavan hoidon kivellä. Itse asiassa en aloittanut aivan heti, vaan vasta illalla kun puudutusaine oli kokonaan lakannut vaikuttamasta peukaloon.

Otin tarkoituksella kämmeneni sisään puoreän vuorikristallipallon, koska pyöreä muoto takaa sen, että kiven energia levittyy tasaisesti kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tämä sen takia, koska haavan jäljiltä ympäröivät pikkulihakset olivat myös kankeina ja kipeinä. Kirkas vuorikristalli on hyvä yleisparantaja ja sitä kutsutaankin kivikunnan isoisäksi, koska se välittää valkoista kirkasta valoa joka sisältää kaikki sateenkaaren värit. Ja näin ollen kun kiven kanssa on kosketuksissa, saat myös omaan käyttöösi tuon samaisen puhtaan valoenergian jota Vuorikristalli välittää.

Itse haavan päälle valitsin ruusukvartsin, joka tunnetaan yleisesti rakkauden kivenä, joka parantaa minkä tahansa haavan jonka sydän on joko fyysiseen tai energiakehoihin muodostanut. Ruusukvartsia on joskus myös kutsuttu vanhaksi viisaaksi rouvaksi, jolla on kaikki mahdolliset vastaukset valmiina ja pystyy parantamaan haavan kuin haavan silmänräpäyksessä. Heti kun sielu tunnistaa ruusukvartsin energian, se huokaisee helpotuksesta koska se tietää, että apu on saapunut paikalle.  Ruusukvartsi kun on sydänchakran kivi ja resonoi vahvasti sydämen ja rakkaudellisten energioiden kanssa, hoitaa se mitä tahansa haavaa hyvin hellästi ja myötätuntoisesti.

Ensin viritin itseni kumpaankin kiveen ja kerroin kummallekin erikseen mitä niiltä toivoisin tähän hoitotoimenpiteeseen liittyen. Tämän jälkeen asetin kivet paikoilleen, vuorikristallipallon kämmenen sisään ja ruusukvartsin haavan päälle. Sitten hiljennyin ja pyysin arkkienkeleitä, ylösnousseita mestareita, keijumaailman edustajia, haltijoita sekä luonnonenergioita avuksi tähän hoitoprosessiin, siis niitä jotka haluaisivat osallistua. Sitten pyysin Mestari Hilarionia näyttämään minulle miten energioiden liikehdintä tapahtuisi hoidon aikana ja sitten rauhoituin ja keskitin ajatukseni ensin vuorikristalliin, josta kuvittelin lähtevän hyvin hienojakoista valoa kiven ympärille ja miten tuo hienojakoinen valoenergia lähestyi jokaista yksittäistä soluani kädessäni täyttäen ne energiallaan ja yhdistymällä tuon fyysisen solun energioihin. Näin tehden näin mielikuvin tummaa energiaa irrottuvan soluista ja haihtuvan äärettömyyteen. Tämän jälkeen keskitin ajatukseni ruusukvartsiin ja näin siitä vapautuvan hyvin hienojakoista puhtaan kimaltelevaa vaalenpunaista energiaa joka kulki kohti tuota avointa haavaa joka oli rikkonut täydellisen liiton solujeni välillä ihokudoksessani. Näin miten ruusukvartsin lempeä energia antoi energiaa haavan runtelemille soluille ja yhdisti hyvin syvältä haavan pohjasta alkaen solurakenteita uudelleen yhteen. Tämä kaikki kävi hyvin harmonisessa järjestyksessä kiven energioiden työskennellessä omien energioideni kanssa. Annoin hoidon jatkua rauhassa niin kauan kunnes en enää tuntenut minkäänlaista jomotusta tai kankeutta peukalossani. Hoidon päätteeksi kiitin isosti Mestari Hilarionia, että sain nähdä tuo mahtavan energioiden yhteistanssin soluissani.

Toistin tämän saman hoidon joka päivä sunnuntaista eteenpäin, paitsi torstaina unohdin sen tehdä kovan pääkivun vuoksi ja perjantaina aamulla ihme kuin ihme, peukaloa jomotti haavan kohdalta. Tein heti aamusta samaisen hoidon sormelle ja niin vain jomotus ja kipuilu hävisi sormesta. Loppuviikosta, en enää erikseen joka kerta käynyt läpi tuota alustusta ja mielikuvia, vaan annoin kivien rauhassa toimittaa tehtäväänsä. Ne tietävät nyt mitä odotan niiden tekevän ja ne ovat tehneet loistavaa työtä joka päivä. Huomenna on tikkien poisto ja haava on parantanut hyvää vauhtia. Aion silti jatkaa hoitoa vielä niin kauan kunnes peukaloni on taas hyväkuntoinen.

Olen hurjan onnellinen, että minulle on opetettu jo tähän mennessä niin paljon. Apu on ollut valtavaa, vaikka osan avusta onkin saattanut ymmärtää vasta paljon jälkikäteen Ü

Kvartsi oppaana kivikuntaan


Mestari Hilarionin mukaan (kirja: kasvien viisaus ja kivien muisti) kvartsi on koko planeettamme kivikunnan kollektiivinen äänitorvi ja edustaja. Tämän lauseen myötä en enää ihmettele miksi Philip Permuttin kirjassa Kivien parantava voima kehotettiin aktivoimaan itsellesi johtava vuorikristalli, joka auttaa sinua omissa hoitotoimenpiteissäsi. Tulette kohta ymmärtämään paremmin mitä tarkoitan.

Kvartsi, piidioksidi, on hyvin yleinen mineraali planeetallamme ja sitä on käytetty käytännöllisesti katsoen kaikissa kulttuureissa. Kvartsilla on monia tunnettuja, mutta myös tuntemattomia ominaisuuksia joita Mestari Hilarionin esittelemänä tässä nyt tuon esiin.

Kivikuntaan virittymiseksi värittömästä kvartsista, eli vuorikristallista kannattaa tehdä itselleen eliksiiri. Ensin kannattaa valita itselleen jokin puoleensa vetävä vuorikide. Pidä sitä jossain kohtaa intuitiivisesti lähelläsi kymmenen minuuttia. Laita kivi sitten vesimaljaan ja vie se kahdeksi tunniksi aurinkoon. Teen tästä eliksiirin teosta vielä erikseen oman postauksen myöhemmin.

Tämä vuorikristalli- eliksiiri auttaa sinua muistamaan sisäisen yhteytesi kaikkeen kivikuntaan. Kun otat silloin tällöin muutaman tipan tätä eliksiiriä, kuvittele mielessäsi, kuinka samalla muodostuu laajentuva energia sinusta kvartsikiteeseen ja siitä maailmaan, aivan kuin tämä energia menisi syvälle maan sisään, kaikkiin kiteisiin museoissa ja kiteisiin jokaisen sydämessä. Näin muodostuu tietoisuus siitä, kuinka nämä kaikki sulautuvat yhteen jokaisessa kodissa ja kaikissa kidetyypeissä ja tietoisuuksissa.

On hyvin tärkeää ymmärtää kvartsia muutenkin kuin tavanomaisen kivieliksiirin tekemisen kannalta. Kvartsia on käytetty hyvin laajasti monin eri tavoin ja monien ihmisten toimesta, ja siihen on liitettynä ihmiskunnan historiassa monenlaista taikauskoa ja muuten epätavallisia ominaisuuksia. Jotkut haluavat kvartsin ja muiden kiteiden auttavan heitä saamaan paremman yhteyden toisten ulottuvuuksien ja värähtelytasojen olentoihin, toiset taas haluavat kiteiden suojaavan esimerkiksi kodin ilmapiiriä ja auttamaan meditoinnissa. On monia muitakin käyttötapoja, jotka liittyvät kiteiden yhteyteen chakroihin ja käyttöön erilaisissa geometrisissä kuvioissa. Kvartsin vaikutus ulottuu chakrojen suhteen laajemmalle kuin kenties minkään muun kiven, ja siksi se on erityisen käyttökelpoinen ja tehokas kaikessa chakratyöskentelyssä.

On hyvä kuitenkin ymmärtää, että korkeammalla värähtelytasolla kvartsilla on kyky koota energioita yhteen. Se kokoaa monia energioita jokaiselta planeetan ihmiseltä, ja kukin ihminen lähettää myös omaa energiaa mineraaliin, kun hän ajattelee sitä. Itse asiassa monille ihmisille, jotka eivät ole tutkineet kivikuntaa laajasti, tuo kiteen tai kristallin ajatteleminen tai kuvitelma sen sisään menemisestä tuo välittömästi mieleen kvartsikiteen.

Kyse ei ole ainoastaan siitä näkökulmasta, että kivi edustaa muita mineraaleja. Maaplaneetalla kvartsi on toiminut hyvin monen muun asian lisäksi tallentimena, eräänlaisena ihmiskunnan toimien muistina. Tämä tehtävä jakautuu johonkin mittaan kaikilla kvartseilla. Useimmat erityiset tallenteet tehtiin Atlantiksen aikoihin. Kvartseja käytettiin silloin välittämään dataa, säilyttämään sen jonkin aikaa ja jakamaan se sitten muiden kanssa. Atlantiksen aikaan tunnettiin muun muassa opetusmetodeja, jotka perustuivat kvartsin käyttöön tuolla tavoin.

Kvartsia käytettiin informaation välittämisen ohella mm. parantamiseen, muistamiseen ja työskentelemiseen ihmisten kanssa tavoilla, joita ei nykyisin ymmärretä ja jotka eivät nykyään ole käytettävissä. Esimerkiski tämä kvartsiin liittynyt voima oli yksi Atlantiksen tuhoutumiseen johtaneista syistä. Toiminta ei aina ollut eettisesti kehittynyttä ja niinpä osa tästä tiedosta on toistaiseksi suljettu pois ihmiskunnalta.

Kvartsilla on hyvin kiinnostava ja pitkäkestoinen yhteys veteen. Vesi on tarpeellinen aines kvartsikiteen hitaassa muodostumisessa. Prosessissa värähtelyt välittyvät kvartsiin sisälle ja siitä ulos. Vielä kiinnostavampi asia nousee kuitenkin esiin, kun tarkastellaan kvartsin tallentavaa roolia ihmiskunnan historian ja kehityksen näkökulmasta. Kvartsi on ollut planeetalla hyvin kauan, itse asiassa monet mineraalit, jalokivet ja ainekset, joilla on kiderakenne, edeltävät kaikkia muita elämänmuotoja primitiivisempiä bakteereja myöten.

Kiteet ovat jossain mielessä primitiivisinä, mutta lakkaamatta tietoisina olentoina todistaneet elämän syntyä planeetalla, nähneet elämän kehittyvän monissa vaiheissa ja osaltaan vaikuttaneet siihen ja tehneet sen kanssa työtä sekä välittäneet tietoa planeetalle ja myös planeetalta ulospäin. Kun ihmiskunta kehittyi planeetalle, kvartsilla oli joitakin yhteyksiä sen älyn ja tärkeän tietoisuuden alueen rakentamiseen jossa elämme tänä päivänä.

Tämän johdosta kaikille kvartseilla on jaettu tietoisuus, joka ei ole ainostaan hyvin kärsivällinen, mutta jolla on annettavanaan jonkinlaista inspiraatiota, joka hieman kuin herättelee ihmistä tämän älykkään ja hyödyllisen energian pariin. Samaan aikaan on ymmärrettävä, että ihmiskunnan läsnäolo planeetalla on kvartsiin verrattuna suhteellisen lyhyt.

Kvartsilla on kyky toimia todistajana ja ymmärtää ihmiskuntaa sen kehityksessä. Kyseessä voi olla vain kokeilu, jonka puitteissa ihmiskunnalla on mahdollisuus olla täällä, tuhota itsensä tai jättää vain vähän jälkiä itsestään ja kentien yrittää uudelleen täällä tai jossain muualla. Kvartsin sisäiseen tietoon on kuitenkin tallennettu myös rohkaisua ja emotionaalista muutosta. Myös joillakin muilla kivillä, joihin on yhdistetty elävyyden ominaisuuksia, on jonkin verran näitä ominaisuuksia. Tällaisiin kiviin kuuluvat kirkas timantti, erilaiset opaalit ja jotkut korundit, näistä erityisesti tähtisafiiri.

Työskennellessä kvartsin kanssa sinulle voi tulla tunne, että niillä on jonkinlainen oma riippumaton älynsä. Johonkin mittaan kaikki kivirakenteet jakavat tämän , jopa amorfiset kivet tai sedementtikerrostumat, mutta ihmiset ovat herkistyneempiä kvartseille, joiden aines on tiivistynyt kiteeksi. Kvartsilla on näin ollen erityisantinsa, koska se on todistanut niin tiiviisti ihmiskunnan kulkua ja sen vuoksi koskettaa ihmisiä emotionaalisesti.

Kvartsin energiassa on sekoitus kärsivällisyyttä, rohkaisun tunnetta ja tietoisuutta ihmiskunnan mahdollisuuksista. Kvartsissa on myös rakkauden tunnetta siihen mittaan asti kuin se on mahdollista kivikunnassa. Se ei kuitenkaan ole rakkautta ihmisten ymmärtämällä tavalla, vaan perimmäistä yhteenkuuluvuutta, rohkaisua ja ihmiskunnan positiivista huomioonottamista. Kvartsi ikään kuin sanoo: " Te kykenette!" tai " Tämä energia on läsnä ja käytössänne, jos vain sen valitsette".

Kvartseilla on myös eräs hyvin mielenkiintoinen tehtävä, sillä suunnilleen neljän tai viiden päivän välein planeetan kaikki kvartsit lähettävät pulssia universumiin. Tämä pulssi on eräänlaista kommunikaatioenergiaa. Kyseessä ei ole kuitenkaan sähkömagneettinen pulssi, joten valonnopeus ei rajoita se kulkua eteenpäin. Pulssi kommunikoi muiden aurinkokuntamme kiderakenteiden kanssa ja ulottuu myös kaikkialle galaksiin ja vielä pidemmälle koko universumiin. Pulssi ikään kuin kertoo, että täällä on tietoisuutta ja että ihmiskunta kehittyy, rakastaa ja kommunikoi täältä käsin. Kyseessä on paljo pienempi ja heikompi energia kuin mitä voitaisiin lähettää auringon avulla, mutta ihmiskunta ei ole vielä oppinut, kuinka kytkeytyä aurinko energiaan ja työskennellä sen kanssa. ( Tästä tuli mieleen aurinkomeditaatio josta täytyy myös tehdä postaus myöhemmin). Päin vastoin tapahtuu silloin tällöin kun kaikki planeetan kvartsit vastaanottavat viestiä. Viesti voi olla rohkaisevaa ja siihen voi joskus liittyä jokin uudenlainen tietoisuus maaplaneetasta, joka auttaa ihmisiä löytämään syvemmän yhteyden tähän rakastavaan kotiinsa.

Kiinnostavaa on, että kun työskentelet kvartsin kanssa ja siirrät vaikkapa sille jotain tiettyä energiaa, jotain tästä energiasta välittyy myös kaikille planeetan kvartseille. Tämä on yleisesti ottaen hyvin hyödyllistä monilla tasoilla. Tässä on muutamia asioita, jotka ovat mahdollisia kvartsin avulla.

Ohjelmointi. Hyvä ja monien tuntema tapa on kiven ohjelmointi. Jos haluat työskennellä jonkin kiteen kanssa, sinun on hyvä kertoa sille mitä haluat sen tekevän. Esimerkiksi elektromisten laitteiden haittojen minimoinnin ohjelmointi käy hyvin helposti. Ota kirkas kvarstikide ja pyydä se tulemaan omaan aikaamme ja tähän hetkeen. Ohjelmoi kide puristamalla se kämmeniesi väliin ja lausu samalla "puhdista"-ajatus tai vastaava kirkkaana ja voimallisena mielessäsi. Tunne myös tuo energia ja sen siirtyminen kiteeseen. Sijoita sitten ohjelmoitu kvartsikide digitaalivastaanottomin päälle tai eteen sillä ajatuksella, että kvartsikiteen puhdistava ja positiivinen sekä hyödyllinen energia on kestävää ja jatkuu pitkään. Tällaiseen työhön käytettyjä kiviä olisi hyvä puhdistaa kolmen kuukauden välein hyvään suolaan upottamalla.

Kvartsin energioiden vastaanottaminen. Kvartsia voidaan käyttää pimeässä huoneessa yöllä tai aamuvarhaisella tuomaan kvartsikiteen energioita kehoon. Aseta tällöin kvartsikide eteensi silmien korkeudelle ja sytytä kynttilä kiteen taakse. Katso kvartsia kiinteästi ja kuvittele valon kulkevan ensin silmiisi ja silmistäsi käpylisäkkeeseesi ja sitä kautta haluamillesi kehon eri osa-alueille. Kyseessä on voimakas tekniikka, joka stimuloi käpylisäkettä sekä aivolisäkettä ja tuo lisää valoa meditatiiviseen tilaan. Tekniikan aikana on hyvä lähettää kvartsiin sellaisia positiivisia ajatuksia, joiden sisältämiä asioita haluat itse saada osaksesi. Näin tehden ne värähtelevät valaistuneemmassa muodossa takaisin sinuun.

Muita esimerkkejä käytöstä. Kvartsikiteiden pitäminen kotona tai mukana suojelee kaikkia säteilymuotoja vastaan, koska se auttaa ihmistä sopeutumaan paremmin näihin häiriötekijöihin. Kvartsikidettä voi voimistaa laittamalla sen tasaiselle kuparialustalle. Kidettä voi voimistaa myös laittamalla sen pyramidirakenteen sisään ja kohdistamalla siihen sinistä valoa, joka läpäisee kiteen. Samalla yksilö voi meditoida 15-20 minuuttia. Näin kyseisen kvartsin yksilöllinen värähtely voi virittää henkilön yksilöllisiä tarpeita. Sininen on tasapainottava väri, joka saa minkä tahansa kvartsirakenteen toimimaan täydellä teholla.

Lisään ajan myötä lisäinfoa erilaisten kvartsien käyttömahdollisuuksista, sitä mukaa kun tutustun niihin paremmin. Toivottavasti tämä kirjoitus jo toi hieman uutta näkökulmaa Kvartsien maailmaan ja nyt ei muuta kuin kokeilemaan rohkeasti Ü





Historiasta nykypäivään....


Siteeraan tässä nyt kahta eri kirjaa, joista löytyi hieman erilaiset tarinat kivien historiaan ja siihen miksi me ihmiset olemme niin viehtyneitä kiviin. Toinen niistä kuvaa enemmänkin siitä näkökulma millä tavoin ihmiset ovat tulleet maanpäälle ja sen kautta luoneet yhteyden kivi- ja kasvikuntaan, kun taas toinen ottaa esiin Atlantiksen ajan ja miten kivien käyttöhistorian juuret lepäävät tuossa ajassa. Eli tuon ensin esiin Mestari Hilarionin näkemyksen ihmiskunnan yhteydestä kivikuntaan kirjasta Kasvien viisaus ja kivien muisti ja sitten otan esiin Katrina Raphaellin kertomuksen kivien käyttöhistoriasta nykypäivään kirjasta Crystal Enlightenment, vol I.

Aloitetaan kivien ja ihmiskunnan esihistorialla Ü Ja muistutan vielä, että kaikki mitä tänne blogiini kirjoitan on tutkiskelua ja enemmänkin asioiden esiin tuomista, kuin kiveen hakattuja totuuksia. Uskon, että tästäkin aiheesta on yhtä monta näkemystä kuin on kirjailijoita maan päällä, mutta tähän postaukseen otan nämä kaksi kirjaa koska ne toivat niin hyvin esiin kaksi erilaista näkökulmaa asiaan.

Ylösnoussut Mestari Hilarion on tuonut esiin kanavoinneissaan, että olisi hyvä muistaa ihmiskunnan olleen alunalkujaan sieluryhmänä tai pikemminkin kosmisena elämän virtana itse kiven sisällä. Viitaten ihmiskunnan aiempaan historiaan ennen tuloa tälle planeetalle. Sieluryhmämme oli kaukaisina aikoina ryhmä ilman "kuningaskuntaa" kaukaisella planeetalla. Tässä olotilassa se, mitä nykyään kutsutaan ihmiskunnaksi, oli eriytymätön, amorfista ja homogeenistä sieluainesta, joka muistutti melkeimpä jättimäistä entiteettiä joka etsi itselleen suuren kosmisen ilmentymisen lain mukaista kiinteämpää ja pysyvämpää olomuotoa. Tähän pyrkimykseen liittyi paitsi oman olemassaolon jatkuminen myös kehittymisen idea.

Tuon toisen planeetan ilmapiirissä sieluryhmämme alkoi totuttautua aineellisiin värähtelyihin. Maaplaneetalla se kävi aluksi jakson, jossa se yhdisti energiansa ja olemuksensa vuoriketjuun. Tämä tapahtui nykyisen Himalajan alueella, eikä ihme että niin moni ihminen tuntee selittämätöntä vetovoimaa tuon uskomattoman kauniin vuoriston energioita kohtaan. Hilarionin mukaan Tiibetistä löytyvät myös ihmiskunnan varhaista taivallusta valottavat kronikat, joita ei ole vielä voitu paljastaa, mutta joiden johdosta myöhemmin tuosta totuuden paljasta tullaan juomaan syviä siemauksia.

Voidaan siis sanoa, että ihmiskunta kirjaimellisesti ingarnoitui vuoristoon ja kivikuntaan. Ihmiskunnan varhainen vaellus jatkui kivikunnan jykevistä värähtelyistä kasvikuntaan ja tämä osiltaan selittää kiinnostuksemme ja halumme tänä päivänäkin etsiä ja hakea apua erilaisista homeopaattisista hoidoista sekä kukkauutteista. Seuraava pitkä kehitysjakso vei elämänvirtamme eläinkuntaan ja erityisesti liskojen pariin, jolloin myös elämänvirtamme alkoi jakautua ja niistä alkoi muodostua eriytyviä keskuksia. Liskovaiheessa alkanut elämä jatkui sitten pitkän sulatteluvaiheen jälkeen ihmismuodossa lähes kymmenen miljoonaa vuotta sitten. Ihmiskunnan salattua historiaa voidaan näin tarkastella myös eri luonnonkuntien ja niiden yhteydessä vietettyjen pitkien kehitysvaiheiden kautta. Tämä antaa hieman kosmisempaa perspektiiviä ihmiskuntana tunnetun elämänvirran pitkää pyhiinvaellusmatkaa erilaisten kivi-, kasvi- ja eläinkunnan kerrostumien ja niissä kerättyjen kollektiivisten kokemusten kautta. Nykyihmiselle on opetettu, että olemme yksilöitä, mutta joskus aikojen alussa olemme tienneet olevamme ikään kuin soluja laajemmassa yhtenäisessä kollektiivissa.

Tämä ajattelutapa avasi ainakin itselleni paljon ymmärrystä siitä miten paljon tietoa meillä ihmisillä on akaasisissa kirjoissamme, jonne tallentuu joka ikinen muisto ja kokemus joita kohtaamme eri elämiemme aikana maan päällä. Tässä kohtaa minun on pakko myös kertoa kokemus yhdestä energiahoidosta jossa hiljattain olin ja jossa nimen omaan valokehoa yhdistettiin tähän maan päällä olevaan fyysiseen kehoon. Tuon hoidon aikana, hoidettaessa minun kolmatta silmää, mielikuviin nousi valtavan hain avoinna oleva suu joka oli täynnä torahampaita, kuin valmiina hyökkäykseen. Heti perään näin samat torahampaat valmiina iskuun, mutta tällä kertaa ison hylkeen avoimessa suussa ja tuolloin jo mielessäni kävi, että olisiko nuo voineet olla omia muistoja omasta itsestäni eläimenä. Tämä toki on täysin puhdasta spekulaatiota, mutta yllä oleva selvitys kehitysvaelluksestamme jotenkin herätti tämän ajatuksen uudelleen. Tämä selittäisi myös monia veteen liittyviä uniani, jossa tunnen olevani kuin "kala vedessä", siis kuin olevani täysin omassa elementissäni vedessä.

Katrina Raphaell taas kertoo kirjassaan miten kautta aikojen kivien ja kristallien voimia on käytetty mitä erilaisin tavoin. Vanhin legenda tai perimätieto vie meidät takaisin Atlantiksen aikoihin. On oletetty, että tämä hyvin kehittynyt kansa käytti kristalleja kanavoimaan ja johdattamaan kosmisia voimia. Legenda tästä edistyneen teknologian kansakunnasta kertoo, että kristalleja käytettiin hieman kuin majakkana telepaattiselle kommunikaatiolle jolla yhteyksiä pidettiin yllä universaaleihin esi-isiin. He käyttivät kristallien voimaa myös fyysisiin ja hyvin käytännöllisiin toimiin. Yksi oletus miksi tämä suuri kansakunta tuhoutui on se, että tuota pyhää tietoa alettiin käyttämään väärin omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiin jotka kumpusivat kehittyvillä olevasta egosta. On puhuttu, että ennen Atlantiksen tuhoa, jotkut korruptoimattomat yksilöt halusivat säilyttää tuon perityn viisauden. Sitä ei kuitenkaan uskallettu tallentaa kirja muotoon, koska tietojen pelättiin tuhoutuvan aikojen saatossa jos se olisi kirjan muodossa. Viisaudessaan he keksivät ohjelmoida tuon vanhan viisauden tiettyihin kristalleihin, jotka he materialisoivat maan päälle, koska he luottivat siihen, että sitten kun aika olisi oikea, nämä kallisarvoiset kivet päätyisivät maan pinnalle ja houkuttelisivat puoleensa juuri ne ihmiset joiden mieli olisi valmis vastaanottamaan tämän vanhan viisauden joka lepää näissä kivissä.

Atlantiksen tuhosta selvityneet aloittivat alusta ja jatkoivat kristallitietonsa kanssa Egyptissä, Etelä-amerikassa ja Tiibetissä. He rakensivat pyramidejä käyttäen kristalliteorioitaan kopioidakseen noita mahtavia Atlantiksen ajan pyramideja. Pyramidin täydellinen geometrinen muoto tuplaa kristallin fyysiset voimat ja täten välittää hyvin korkeita energioita maan päälle. On olemassa uskomus, että aikoinaan Gizan suuressa pyramidissa olisi ollut kristallihuippu joka olisi toiminut niin sanotusti avustaja kosmisten energioiden maadoittamisessa ja hyödyntämisessä maan päälle.

Kun alkuperäinen ihmiskunta vaihdellen nousi ja tuhoutui aikojen saatossa, alettiin alkuperäistä tietoa kristallien voimista piilotella niiltä jotka voisivat käyttää sitä väärin. Suurin osa tuosta vanhasta viisaudesta on kadonnut, mutta historian myötä osa siitä on jakautunut ympäri maailmaa tiettyihin kulttuureihin ja yhdyskuntiin.

Läpi historian kivet ja kristallit on yhdistetty kuninkaallisiin sukuihin ja niitä on käytetty kruunuissa ja koruissa jalokivinä, upotettuina valtaistuimiin sekä miekkoihin ja käyetty koristamaan mitä tahansa kuninkaallista käyttötavaraa. Monet menehtyneet kuninkaat haudattiin valtavien kivi ja kristallirikkauksien kanssa. Muinaisen Egyptin kuningas Tut:in hauta kun löydettiin ja avattiin, niin haudan sisältämät rikkauden ällistyttivät koko maailmaa.

Esimerkkejä muinaisista kivien käytöistä löytyy myös raamatusta, jossa kerrotaan rintapanssarista mihin oli upotettu jalokiviä sydämen kohdalle riveihin ja jonka uskottiin tuovan kantajalleen jumalan voimat. Erilaisia käyttötapoja löytyy myös eri kulttuureista, joissa entisajan kuninkaat intiassa ohjeistettiin keräämään parhaimpia löytämiään kristalleja itselleen suojatakseen itsensä harmeilta. Muinaiset roomalaiset uskoivat kivien vaikuttavan suoraan heihin positiivisilla ominaisuuksillaan. Erilaisia talismaaneja ja amuletteja on käytetty läpi historian. Mayat ja amerikan intiaanit käyttivät kiviä sairauksien diagnosointiin ja parantamiseen. Isoja vuorikristalleja pidettiin selvännäkökivinä erilaisissa seremonioissa ja jotkus meksikon intiaanit uskoivat, että jos elit hyvän elämän niin kuollessa sielu siirtyy kristallin sisään ja se joka tuon kristallin löytää, saa suoran yhteyden tämän edesmenneen henkilön tietoihin ja viisauksiin. Kiviä ja kristalleja on siis käytetty mitä moninaisimpiin käyttötarkoituksiin läpi ihmiskunnan historian.

Nykypäivänä, kun teknologia on edistyneempää, kristalleja ja kiviä käytetään energioiden siirtämiseen ja suurentamiseen erilaisin tavoin. Rubiiniä, oli se sitten alkuperäinen tai ihmisten muokkaama, käytetään laasereissa joilla tehdään microskooppisia leikkauksia. Joka vuosi tonneittain kvartsi- kristallia louhitaan erilaisiin teknologisiin tarkoituksiin. Kvartseja käytetään ultaäänilaitteissa, kelloissa ja tietokoneiden muistisiruissa sekä radioaaltojen kanavoijana elektorinissa laitteissa.

Esoteerisemmällä tasolla kiviä ja kristalleja voidaan käyttää meditaatiossa vahvistamaan intuitiota ja auttamaan meitä oppimaan korkeampia aisteja. Kiviä voi asettaa tyynyn alle yön ajaksi, jos haluamme saada vahvempia ja selvempiä enneunia. Niitä voidaan käyttää hoitotyössä tasapainottamaan mielialoja, rauhoittamaan kiihtynyt mieli sekä hoitamaan elimistömme energiatasapainoja. Niitä voi pitää mukana synnytyksessä helpottamaan ja antamaan voimaa synnytykseen. Tai niitä voi käyttää erilaisissa seremonioissa, tai asettaa niitä kasvien, eläinten tai lapsien lähettyville jotka kaipaavat jollain tavoin tasapainotusta tai hoivaavaa energiaa. Kristallien ja parantavien kivien voimaa ei voi koskaan liioitella, ja niitä voidaan ja tullaankin käyttämään moniin eri tarkoituksiin, mutta kuten Katrina Raphaellkin ottaa esiin kirjoissaan, niin myös minä haluan painottaa, että nämä kaikki tiedot erilaisista hoitomenetelmistä joita tulen tulevaisuudessa esittelemään täällä blogissani, niin niiden tarkoitus on vain palvella yhteistä hyvää ja tuoda niin käyttäjille kuin vastaanottajillekin parannusta ja helpotusta elämään. Blogissani tehnyt hoitoesimerkit on aina tehty puhtaalla rakkaudella, korkeamman tahdon mukaan, eikä niihin ole sekoitettu henkilökohtaisia toiveita tai vaatimuksia. Energia on meinaan siinä mielessä hieman tietämätön, että itse energia ei ymmärrä ohjataanko sitä hyviin vai huonoihin tarkoituksiin, mutta muistuttaisin, että jos energiaa käytetään vahingoittamaan toisia niin se nopeasti kääntyy itse käyttäjää vastaan. Tässäkin toimii vahvasti vetovoiman laki, hyvät aikomukset luovat lisää hyvää ympärillesi ja pahat aikomukset vetävät ympärillesi puolestaan lisää pahuutta. Tämän vuoksi kaikessa hoitotyössä on mahdottoman tärkeää tyhjätä oma mieli ennen hoitoon ryhtymistä ja keskittyä vain kanavoimaan puhtaita ja parantavia universimin korkeimpia energioita itsesi kautta hoidettavaan.







torstai 15. elokuuta 2013

Mitä kristallikiteet ja jalokivet ovat?


Pikku hiljaa, sitä mukaa kun olen tutustunut erilaisiin kiviin ja niiden ominaisuuksiin, olen myös alkanut etsimään syvempää ymmärrystä siihen mihin parantavien kivien voimat perustuvat. Olen aina ollut hyvin tiedonnälkäinen ja pelkkä tieto jonkin tietyn kiven ominaisuudesta ei pitkälle riittänyt, vaan halusin ymmärtää tuota niiden sisältämää energiaa paremmin ja vastauksen sainkin Katrina Raphaellin kirjasta Crystal Enlightenment, jonka hyvä ystäväni lähetti minulle sähköisessä muodossa Brasiliasta asti (Thank you Nohmad) Ü Olen suomentanut alla olevan tekstin yllä olevasta kirjasta ja toivon mukaan se antaa uutta ymmärrystä myös teille lukijoille. Itseäni se auttoi ainakin paljon Ü

Mineraali - kristallikide valtakunnan esittely

Kuten kaikki materiaali maan päällä, myös kivet ovat muodostuneet pienen pienistä hiukkasista joita kutsutaan atomeiksi. Nämä fyysisen olomuodon rakennuspalikat sisältävät vieläkin pienempiä hiukkasia joita kutsutaan protoneiksi, neutroneiksi ja elektroneiksi. Kun näitä energiamuotoja tutkitaan hyvin läheltä, voidaan huomata etteivät ne ole materiaa laisinkaan vaan enemmänkin hienovaraisia värähtelyjä joista jokainen yksittäinen atomi on virittynyt kosmisten voimien kanssa. Koko fyysinen maailmamme on muodostunut näiden pienten hiukkasten erilaisista yhdistelmistä. Se miten nämä yksittäiset hiukkaset päättävät yhdistyä toistensa kanssa määrittää lopuksi millaisen muodon molekyylit ottavat ja millaisena tuo yhdistelmä materialisoituu maailmaan. Jos otetaan esimerkiksi puhtaan kristallikiteen muodostuminen, siinä molekyylit yhdistyvät hyvin yhtenäisesti ja tasapainoisesti toisiinsa, kuin pitäen toisiaan käsistä kiinni tai liittyen toisiinsa täydellisesti kuin palapelin osat. Tällainen alkukantainen yhdistyminen manifestoituu myös molekyylitasolla, kaikkien molekyylien värähdellessä samaa taajuutta. Tämä pienrakenne määrittelee siten kristallikiteen fyysisen olomuodon: Kiven muodon, sen kovuuden, halkiot kivessä, kiven tavan murtua, kivelle ominaisen kravitaation sekä kiven optiset ominaisuudet (miten se taittaa valoa).

Mineraalien ja kristallikiteiden valtakunnassa on olemassa seitsemän eri perhettä. Jokaisella perheellä on oma geometrinen rakenteensa ja molekyylinen samankataisuus, sekä yhtäläiset sukujuuret kristalleihin jotka omaavat tietynlaisen samankaltaisen geometrisen muodon (kiderakenne on samankaltainen). Näin ollen yksittäiset kivet ja kristallit näyttävät ihmissilmille sisäisen molekyylitason maskeerauksensa sekä kosmisen geometrisen kidejärjestelmänsä. Jokaisella kristalliperheellä on oma kuvitteellinen akselikiertonsa ja eri kulmat joissa nuo keskiviivat yhtyvät. Näiden keskiviivojen pituus ja kulmat näiden viivojen välissä määrittävät kristallin muodon. Nämä seitsemän eri kidejärjestelmää koostuvat: kuutiollisesta-, tetragonisesta-, rombisesta-, trigonisesta-, heksagonisesta-, monokliinisestä- sekä trikliinisestä- järjestelmästä. Myöhemmin eri kivien ominaisuuksia esitellessäni saatan viitata myös näihin erilaisiin muotoihin jotka tuovat kivelle oman ominaislaatuisen tarkoituksen hoitoihin. Nämä seitsemän eri pääkidejärjestelmää, jotka esiintyvät maan päällä, ovat täysin luonnollisesti muodostuneita. 

Tämä hyvin järjestäytynyt tapa millä atomit järjestävät itsensä missä tahansa materiassa, muovaa materiaaliin sen muodon ja muokkaa sen juuri sellaiseksi kuin sen pitääkin tulla. Jokainen yksittäinen energiiahiukkanen linjaa itsensä kosmisten voimien kanssa ja sen jälkeen yhdistyy toisten hiukkasten kanssa antamaan materialle hyvin puhtaan muodon. Näin ollen tämä fyysinen yhtenäisyyden ilmentymä värähtelee tuota kosmista harmoniaa, joka sen alunperin loikin. Ja näin tehden, voimme todistaa silmiemme edessä erilaisia kauniita muotoja, loistavia värejä sekä kiteistä säteilevää valoa. Kristallin kärki yhdistää ja linjaa jokaisen molekyylin, atomin, protonin, neutronin sekä eletronin niin, että se muodostaa kivestä universaalin ehtymättömän energian lähteen. Kivillä on kyky ottaa vastaan, pitää sisällään, tuoda esiin, kuljettaa, taittaa ja heijastaa valoa, ja valo on tunnetusti universumin korkeinta energiaa. 

Silloin kun kristalleja tai mitä tahansa materiaalia tutkitaan molekyylitasolla, on päivänselvää, että koko tämä fyysinen ilmentyminen ympärillämme kertoo meille vain yhdestä perusolemuksesta (energiasta) joka näyttäytyy meille monin eri värähtelyin. Silloin kun tietoisuutemme laajentuu ymmärtämään todellisuuden tällä tavoin, mielemme rajoitukset muuttuvat ja ovet ylempiin ulottuvuuksiin ja syvempiin tasoihin aukeavat selälleen.  Näin ollen kivet voivat auttaa meitä heräämisprosessissamme, opettaen ja osoittaen miten yhdistyä tuohon yhteen perusenergiaan joka on luonut ja muodostanut koko universumin. Näistä kivien muodoista voisin tehdä myös oman kirjoituksen myöhemmin, koska löysin niihin liittyvät meditaatiot, jotka auttavat tutustumaan kiveen ja sen energioihin syvemmin.

Miten kristallikiteet sitten muodostuvat kiviksi? Lähes jokainen kivi on muodostunut prosessin myötä jossa uutta materiaa liittyy jatkuvasti kasvavaan kristallimassaan. Joidenkin kivien alkuperä on muodostunut magmasta tai palavista kaasuista, jotka ovat sitten kulkeutuneet maanpinnan lähelle volkaanisten virtojen mukana. Toiset ovat muodostuneet kuumien höyryjen avulla joita vapautuu syvältä maan uumenista vulkaanisilla alueilla. Jotkut kivet sen sijaan ovat muodostuneet vesielementtien muokkaamana tai jonkin toisen organismin avustuksella lähellä maanpintaa, jolloin kivi aines on joko mekaanisesti tai kemiallisesti muokkautunut muotoonsa. Uudet mineraalit sen sijaan muodostuvat uudelleen muovautumalla jo olemassa olevista kristalleista hyvin syvällä alimpien maakerrosten kovassa paineessa ja korkeissa lämpötiloissa. Se miten kauan näiden kiteiden ja jalokivien muodostuminen kestää, ei oikeastaan kukaan voi varmuudella tieää. Jotkut sanovat niiden muodostuvan tuhansien vuosien saatossa, kun taas toiset sanovat, että oikeiden olosuhteiden ollessa valloillaan, voi kristallikide muodostua silmänräräyksessä. Mikä ikinä onkin Äiti-maan salaisuus, se muodostaa, hautoo ja synnyttää laajoja variaatioita hyvin kauniita kristalleja. 

Seuraavassa osiossa tuon esiin kristallien ja jalokivien historiaa, sekä miten niitä käytetään nykyhetkellä ja mikä on niiden tarkoitus meille ihmisille tulevaisuudessa, mutta siitä enemmän sitten seuraavassa postauksessa Ü