keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Voimakas vuorikristallipeti

Olin tapani mukaan "piipahtamassa" tutussa kivikaupassani täällä Jyväskylässä ja etsin itselleni ihan eri kiviä kun erehdyin kysymään, että olisiko heillä mahdollisesti isompia vuorikristalli clustereita, toiselta nimeltään kivipetiä. Myyjä kaivoi hyllyistään esiin todella kauniin vuorikristallipedin, ja itse asiassa se muistutti enemmänkin kehtoa, koska kiteet olivat järjestäytyneet niin, että niiden keskelle muodostui pieni kuoppa. Heti kun tuo kaunokainen tuotiin silmieni eteen ja kun sen nostin käsiini, niin tiesin jo että siitä tulisi ihana syväpuhdistava syli hoitokivilleni Ü


Tuo kidepeti on uskomattoman kaunis. Siinä on monia erikokoisia kiteitä ja monet niistä ovat kaksi päisiä, eli jakavat energiaa kummankin pään osoittamaan suuntaan. Ja koko muodostelmassa kiteet osoittavat melkein joka ikiseen ilmansuuntaan joka vain löytyy, joten se jakaa hyvin laajasti energiaa ympärilleen. Kotiin tultua putsasin kiven ja energisoin sen valkoisella ja puhtaalla valolla, vaikka se tuntuikin huokuvan jo valtavasti energiaa ympärilleen Ü

Tässä alla on vielä kuva tuollaisesta puhdistavasta vuorikidepedistä jossa energioita vahvistamaan on laitettu neljä erillistä vuorikide kärkeä kuhunkin ilman suuntaan; pohjoinen, itä, etelä ja länsi. Tosin minusta tuntuu ettei tämä yksilö tarvitse lisätukea noilta kristallikärjiltä, koska kivimuodostelmassa on itsessäänkin jo niin paljon eri kokoisia kiteitä joka suuntaan muutenkin. Mutta kuva kuitenkin tässä alla nyt esimerkkinä.


Nyt kun kirjoitan tätä niin tuo ihanuus lepää vierelläni ja koitin hetki sitten tunnustella sen energioita laittamalla kämmeneni kiven yläpuolelle ja melkein saman tein tunsin hyvin viileää energiaa leviävän kyynärpäähäni. Vuorikristallit ovat ennenkin tykänneet hoitaa kyynärpäätäni, joka on vuosien myötä jäänyt hieman jumiin vanhan murtuman vuoksi. Verrattuna vuorikidepallon energiaan niin energian välittyminen tästä isosta kidepedistä oli hyvin nopeaa, mutta toki täytyy muistaa, että energiaherkkyyteni on myös kasvanut valtavasti siitä kun viimeksi kokeilin hoitoa kristallipallolla Ü

Tässä vielä pieni infopläjäys vuorikristallipedistä Katrina Raphaellin sanoin: "  Tällaiset pedit ovat kidemuodostelmia joissa kiteet jakavat yhden ja saman alustan. Pedit muodostuvat monesta yksittäisestä kiteestä jotka kaikki elävät yhdessä täydellisessä harmoniassa ja sopusoinnussa. Kiteet edustavat kehittynyttä yhdyskuntaa, jossa jokainen kide on täydellinen ja uniikki yksilö mutta silti ne jakavat saman maaperän ja saman totuuden kaikkien muiden kiteiden kanssa. Tällaisessa kivipedissä yhteen yhdistyneet kiteet korjaavat täyden hyödyn yhdessä elämisestä, oppimisesta ja jakamisesta tällaisessa edistyneessä yhteisössä. Yksittäiset kiteet heijastavat valoa toisilleen ja näin olleen kaikki kivipedin kivet värähtelevät yhtä yhteistä energiaa. Vuorikristallipetiä ympäröivä aura on hyvin kirkasta ja vahva. "

Viite: Katrina Raphaell "Crystal Enlightenment, Vol 1 " ( 1985 )
Kivipeti: Galleria Kivitasku, Jyväskylä (Torikeskus)

1 kommentti: