torstai 15. elokuuta 2013

Mitä kristallikiteet ja jalokivet ovat?


Pikku hiljaa, sitä mukaa kun olen tutustunut erilaisiin kiviin ja niiden ominaisuuksiin, olen myös alkanut etsimään syvempää ymmärrystä siihen mihin parantavien kivien voimat perustuvat. Olen aina ollut hyvin tiedonnälkäinen ja pelkkä tieto jonkin tietyn kiven ominaisuudesta ei pitkälle riittänyt, vaan halusin ymmärtää tuota niiden sisältämää energiaa paremmin ja vastauksen sainkin Katrina Raphaellin kirjasta Crystal Enlightenment, jonka hyvä ystäväni lähetti minulle sähköisessä muodossa Brasiliasta asti (Thank you Nohmad) Ü Olen suomentanut alla olevan tekstin yllä olevasta kirjasta ja toivon mukaan se antaa uutta ymmärrystä myös teille lukijoille. Itseäni se auttoi ainakin paljon Ü

Mineraali - kristallikide valtakunnan esittely

Kuten kaikki materiaali maan päällä, myös kivet ovat muodostuneet pienen pienistä hiukkasista joita kutsutaan atomeiksi. Nämä fyysisen olomuodon rakennuspalikat sisältävät vieläkin pienempiä hiukkasia joita kutsutaan protoneiksi, neutroneiksi ja elektroneiksi. Kun näitä energiamuotoja tutkitaan hyvin läheltä, voidaan huomata etteivät ne ole materiaa laisinkaan vaan enemmänkin hienovaraisia värähtelyjä joista jokainen yksittäinen atomi on virittynyt kosmisten voimien kanssa. Koko fyysinen maailmamme on muodostunut näiden pienten hiukkasten erilaisista yhdistelmistä. Se miten nämä yksittäiset hiukkaset päättävät yhdistyä toistensa kanssa määrittää lopuksi millaisen muodon molekyylit ottavat ja millaisena tuo yhdistelmä materialisoituu maailmaan. Jos otetaan esimerkiksi puhtaan kristallikiteen muodostuminen, siinä molekyylit yhdistyvät hyvin yhtenäisesti ja tasapainoisesti toisiinsa, kuin pitäen toisiaan käsistä kiinni tai liittyen toisiinsa täydellisesti kuin palapelin osat. Tällainen alkukantainen yhdistyminen manifestoituu myös molekyylitasolla, kaikkien molekyylien värähdellessä samaa taajuutta. Tämä pienrakenne määrittelee siten kristallikiteen fyysisen olomuodon: Kiven muodon, sen kovuuden, halkiot kivessä, kiven tavan murtua, kivelle ominaisen kravitaation sekä kiven optiset ominaisuudet (miten se taittaa valoa).

Mineraalien ja kristallikiteiden valtakunnassa on olemassa seitsemän eri perhettä. Jokaisella perheellä on oma geometrinen rakenteensa ja molekyylinen samankataisuus, sekä yhtäläiset sukujuuret kristalleihin jotka omaavat tietynlaisen samankaltaisen geometrisen muodon (kiderakenne on samankaltainen). Näin ollen yksittäiset kivet ja kristallit näyttävät ihmissilmille sisäisen molekyylitason maskeerauksensa sekä kosmisen geometrisen kidejärjestelmänsä. Jokaisella kristalliperheellä on oma kuvitteellinen akselikiertonsa ja eri kulmat joissa nuo keskiviivat yhtyvät. Näiden keskiviivojen pituus ja kulmat näiden viivojen välissä määrittävät kristallin muodon. Nämä seitsemän eri kidejärjestelmää koostuvat: kuutiollisesta-, tetragonisesta-, rombisesta-, trigonisesta-, heksagonisesta-, monokliinisestä- sekä trikliinisestä- järjestelmästä. Myöhemmin eri kivien ominaisuuksia esitellessäni saatan viitata myös näihin erilaisiin muotoihin jotka tuovat kivelle oman ominaislaatuisen tarkoituksen hoitoihin. Nämä seitsemän eri pääkidejärjestelmää, jotka esiintyvät maan päällä, ovat täysin luonnollisesti muodostuneita. 

Tämä hyvin järjestäytynyt tapa millä atomit järjestävät itsensä missä tahansa materiassa, muovaa materiaaliin sen muodon ja muokkaa sen juuri sellaiseksi kuin sen pitääkin tulla. Jokainen yksittäinen energiiahiukkanen linjaa itsensä kosmisten voimien kanssa ja sen jälkeen yhdistyy toisten hiukkasten kanssa antamaan materialle hyvin puhtaan muodon. Näin ollen tämä fyysinen yhtenäisyyden ilmentymä värähtelee tuota kosmista harmoniaa, joka sen alunperin loikin. Ja näin tehden, voimme todistaa silmiemme edessä erilaisia kauniita muotoja, loistavia värejä sekä kiteistä säteilevää valoa. Kristallin kärki yhdistää ja linjaa jokaisen molekyylin, atomin, protonin, neutronin sekä eletronin niin, että se muodostaa kivestä universaalin ehtymättömän energian lähteen. Kivillä on kyky ottaa vastaan, pitää sisällään, tuoda esiin, kuljettaa, taittaa ja heijastaa valoa, ja valo on tunnetusti universumin korkeinta energiaa. 

Silloin kun kristalleja tai mitä tahansa materiaalia tutkitaan molekyylitasolla, on päivänselvää, että koko tämä fyysinen ilmentyminen ympärillämme kertoo meille vain yhdestä perusolemuksesta (energiasta) joka näyttäytyy meille monin eri värähtelyin. Silloin kun tietoisuutemme laajentuu ymmärtämään todellisuuden tällä tavoin, mielemme rajoitukset muuttuvat ja ovet ylempiin ulottuvuuksiin ja syvempiin tasoihin aukeavat selälleen.  Näin ollen kivet voivat auttaa meitä heräämisprosessissamme, opettaen ja osoittaen miten yhdistyä tuohon yhteen perusenergiaan joka on luonut ja muodostanut koko universumin. Näistä kivien muodoista voisin tehdä myös oman kirjoituksen myöhemmin, koska löysin niihin liittyvät meditaatiot, jotka auttavat tutustumaan kiveen ja sen energioihin syvemmin.

Miten kristallikiteet sitten muodostuvat kiviksi? Lähes jokainen kivi on muodostunut prosessin myötä jossa uutta materiaa liittyy jatkuvasti kasvavaan kristallimassaan. Joidenkin kivien alkuperä on muodostunut magmasta tai palavista kaasuista, jotka ovat sitten kulkeutuneet maanpinnan lähelle volkaanisten virtojen mukana. Toiset ovat muodostuneet kuumien höyryjen avulla joita vapautuu syvältä maan uumenista vulkaanisilla alueilla. Jotkut kivet sen sijaan ovat muodostuneet vesielementtien muokkaamana tai jonkin toisen organismin avustuksella lähellä maanpintaa, jolloin kivi aines on joko mekaanisesti tai kemiallisesti muokkautunut muotoonsa. Uudet mineraalit sen sijaan muodostuvat uudelleen muovautumalla jo olemassa olevista kristalleista hyvin syvällä alimpien maakerrosten kovassa paineessa ja korkeissa lämpötiloissa. Se miten kauan näiden kiteiden ja jalokivien muodostuminen kestää, ei oikeastaan kukaan voi varmuudella tieää. Jotkut sanovat niiden muodostuvan tuhansien vuosien saatossa, kun taas toiset sanovat, että oikeiden olosuhteiden ollessa valloillaan, voi kristallikide muodostua silmänräräyksessä. Mikä ikinä onkin Äiti-maan salaisuus, se muodostaa, hautoo ja synnyttää laajoja variaatioita hyvin kauniita kristalleja. 

Seuraavassa osiossa tuon esiin kristallien ja jalokivien historiaa, sekä miten niitä käytetään nykyhetkellä ja mikä on niiden tarkoitus meille ihmisille tulevaisuudessa, mutta siitä enemmän sitten seuraavassa postauksessa Ü 





2 kommenttia:

  1. Kivet pitävät sisällään mielenkiintoisia asioita ja ne innostavat aina vaan lukemaan lisää ja kokeilemaan eri juttuja. Mukava että jaat tietosi täällä blogissa. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vain, kivien maailmaan tosiaankin ihastuu mitä enemmän niistä lukee ja nälkä kyllä vain kasvaa syödessä :) Koitan saada tuon historia osion vielä kirjoitettua niin sitten pääsee käsiksi itse kiviin syvemmin :) Mielenkiintoisia aikoja elelemme tällä hetkellä kun uusia energia väyliä avautuu meille ihmisille!

    VastaaPoista